samalla kun kerron onnellisena olevani opiskelija
tunnen väsymyksen
minulla on oikeat rutiinit
mutta joku on kehityksen esteenä
olen ihmisjoukon keskellä
ja tunnen olevani yksinäinen
onko tämä vain jonkinsortin ahdistusta uudesta alueesta missä asun?
äitille sanon viestillä miten me ei kohta vierailla
isäpuolen käytös ei saa jatkua
miten musta on kuoriutunut parissa vuodessa sosiaalinen olento
joka saa uudet ihmiset nauramaan?
mä tiedän että facebook on vain facebook
mutta monen vuoden koulukiusaamisen jälkeen tunnen iloa
kun mua pyydetään kaveriksi facessa
mua ei kiusata
mä en kiusaa ketään
mä en istu enää yksin luokan edessä
mä pelleilen luokassa kun opettaja ei huomaa
emmä tiiä
musta on vain tosi kivaa kun uusi kaveri nauraa kun spämmään sille whatsapissa
me suunnitellaan jo miten yhdessä lähdetään työssäoppimaan ulkomaille
mä olin ennen niin yksin
onko tämä iän luomaa kasvua?
musta on vain tosi ihana mennä kouluun
paikkaan jota en pelkää
enää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥