"I say people love you one day but by sunday you're forgotten

Se ääni on tuttu
Se sama ääni on kaikunut korvissas ennenkin
'Eri asioilla tässä vaan'
(Muistoja et pakene,
älä pakene)

Itsetuhoinen itsetuhoisen aistii
Samalla matkalla, eri kengillä
Jollain sama lääkehuuruisen katse joka taisi joskus omaa katsetta koristaa
Menneitä lumia vaikka lunta on taas ulkona

Opin uusia sanoja lohduttomassa tilanteessa
Juuri tälläisestä pelkäsin ja nyt hengitän sen tilanteen ilmaa
Suljen sieluni kaikelta
Älä kysy,
et kuule vastausta

I just gotta keep working, stay focused

"Mikä sua stressaa"

sanat kaikuu seinillä ja minä pidätän kyyneleet piilossa
koska en suostu elämään tätä uudelleen

"onko sulla kova huoli hänestä"

tietäisitpä miten pelkään hänen vievän henkensä,
(ajatus ei se olisi ensimmäinen laatuaan)

kuraattoriaikoja ja aikaistettuja terveysaikoja
ei, nyt ei ole aikaa

huomaan jotenkin olevani pienempi
jostain kohtaa senttejä lähteneenä aina samassa painossa junnaava
joskus taisin unohtaa syödä ja hyvä niin
ei mulla ole aikaa

mut se joku jostain on niin turvallinen ja ennen nähty
mistä se tulee, mihin se menee ja mistä se kertoo?

en tiedä
maailma tuntuu joskus hyvin todelliselta

vuonna kakstuhatta jotain
se tais olla kakstoista
mä mietin miten en osais elää ilman terapiaa
lääkityksiä kun alettiin puremaan mä pelkäsin että tässä käy huonosti
etten mä selviäis

vuonna kakstuhatta jotain
tää on neljätoista
mä olen ilman lääkkeitä ja ootan loppulausuntoa mtt:stä

omahoitajan halaus sinetöi lopun kaikelle
oisin voinut sanoa kiitoksen vielä kerran
oisin halunnut sanoa sen henkilökohtasesti lääkärille
mutta ehkä omahoitajan terveiset lämmittää mieltä

mulla menee hyvin ja joskus mä alotan kriisiterapian
mut niinku sanoin omahoitajalle, mulla on tunne etten kuulu enää mtt:n piiriin
ne seinät, rakennus ja koko systeemi ei sovi muhun enää, mä en sitä tarvi
(toisaalta mä saan vielä vuodet päivät ottaa yhteyttä omahoitajaan jos haluan)

rikkomisen jälkeen seuraa parannus
11 pvä ilman röökiä ja mä pärjään

perkele mä pärjään tässä maailmassa josta joskus halusin pois

ne sanat on mun matkassa

(en unohda sua)

palaan mielikuvissa vuoteen 2012 

mä pystyn niin tuntemaan sen kaiken taas uudelleen 

(tää on meille likaisille)

fyysisiä muistoja 

muistoja pohjalta 

palaten eiliseen 

kuulin miten puhelin huutaa

vaikkei kukaan edes soita

samassa hetkessä ennenkin eletty

unissa tutut ihmiset sanomassa vääriä sanoja

(silti puhelin huutaa)

julma henrin sanoin

"juokse sinä uuden tulevaisuus on niin tumma

ja lopussa alku jo siintaa

oi kuinka sinua rakastin

en voi sanoilla paremmin piirtää..."

Pullo suulla
suulla pullo
Pullonhenki kerro minulle syntysi syvimmät
miten tästä jatkat
Pullonhenki minne katosit
karkuteillä
Mailla karun
Iloliemi pahalle haiseva
toisen kassissa alati koliseva
Ei ne vuodet mihinkään vierineet
jokaisen täytyy hetki nukahtaa
Olla unessa
muualla poissa
Olan takaa kuiskiva
henkäykset olemassaolosta
pahan olon runtelema
humalaan nukahtava
Rystyset valkoisina
kantapäät verillä
Mihin tarrata kun jäätynyt aita kättä polttaa
Jumala illuusiona turvasta
Pahoinpideltynä saatanan liekkien
Tää kaikki on koettu ennenkin
Heitä minut maailman tuuliin
Äläkä ota koppia

kirje pörröiseltä pellavapäältä
säilössä edelleen

"sen pitäis vaan olla karkaamatta 
(silmät tässä kostuu), olla paikallaan ja uskoa että silittävä käsi on totta"

mistä kolmannesta maailmasta olen puhunut
en muista enää
mitä siellä oli
miksi sinne tahdoin

muistan hämärästi katarinan
sylissään se musta kissa
ruskeat pitkät hiukset ja kesämekko
"meidän on mentävä"

"mentävä"
mentävä minne?
tiesit minne menit, hukutit itsesi ja kissasi silmieni edessä

sinua sokeasti seurasin
ja jonnekin kaiken kadotin

miksi muistan harhoja vuosien takaa

onhan se muiden helppo olla

mutta minä en jaksa elää jokapäivisissä kivuissa
ehkä muiden ei ole helppo ymmärtää
mutta minä olen aidosti iloinen
jos päivän aikana en ole tuntenut kipua
koska tähän kipuun jollain tavalla tottuu,
turtuu ja alistuu
kipeä, niin kipeä etten jaksa tehdä siitä numeroa
läsnä aina
kun silmäsi kiinni laitat
kun silmäsi avaat

mutta välillä minä en jaksa kaivaa tulehduskipulääkkeitä laukusta
eihän pää voi joka päivä kipeä olla

välillä minä en pysty puhumaan
koska käy niin kipeää

enkä tästä ole koskaan oikein valittanut
mutta nyt jumalauta
alkaa pikkuhiljaa riittämään

luen tästä kaikesta
ja minä joudun menemään vaikeimman kautta
aina vaikeimman kautta

kohta kipu on historiaa

paistaa se aurinko risukasaan
ja hengittäminen on taas mahdollista
pääsen takaisin vanhan harrastuksen pariin
se sama laji on edelleen arjessa mukana
minkä 11 vuotiaana aloitin

ehkä se on jotain muuta kuin harrastus?
ehkä se on elämäntapa?

tapa, joka pohjallakin piti kiinni

silloin tällöin huomaan itsessäni jotain vanhaa
askelia kohti reunaa
pakotettuna
ajatuksia siitä miten en riitä
miten lihava olen
tästäkin kohtaa pitää laihduttaa
en kelpaa kellekään
olen ruma

tiedän että vaadin itseltäni liikaa
tiedän että välillä tuntuu ettei psyyke kestä

oma vartalo on jatkuvassa syynnissä
täytyy laihduttaa, laihduttaa
vielä kerran laihduttaa
helvetinmoinen syyni
mutta en sitä kellekään paljasta

toisinaan tunnen olevani hyvä näin
mutta täytyy silti kiinteyttää

heitä minut niihin tuuliin
mistä paluu takaisin on mahdollinen

mun rintaa puristaa

sutkin olisi voitu pelastaa
kaikelta pahalta piilottaa
kaikki paha pois puhaltaa

13 vuotias
aivan liian nuori täältä poistumaan

minä 13 vuotias
minä en ymmärtänyt
kun salaa apuani huusit
en minä 13 vuotias ymmärtänyt
muutakuin miltä tuntuu sydämessä, kun terä ihoa nylkee

en minä 13 vuotias ymmärtänyt
miten kohta soiton saan
ja kuulen sinun päättävän päivät junaradalle

en minä 13 vuotias tiennyt
miten sillä samalla junadalla olen 6 vuotta myöhemmin

tämä 21 vuotias tietää nyt
olin liian nuori ymmärtämään
liian nuori apua antamaan
liian nuori suojelemaan
liian nuori suremaan
liian nuori käsittelemään itsemurhaa

liian nuoria me kaikki

muistan ne päiväunet
miten kuolemasta haaveilin
missä ja miten
nyt huomaan miten salaa ahdistun
kun näen junan kulkevan
ne kiskojen äänet ovat porautuneet mieleen
voin tuntea iholla imun
metri liian lähelle rataa
ja en olisi enää tuntemassa onnellisuutta

kysyessäni tiedän vastauksen
jokainen meistä on joskus onneton
elämästä katoaa ihmisiä
ihmisiä jotka kuuluvat vierellesi vain hetken
ja se on elämää
kun yksi lähtee
toinen tulee tilalle

minä tunnen yhteenkuuluvuutta näiden ihmisten kanssa
ja olen onnellinen

laskiessani kolmatta tuntia lääkelaskuja olen väsynyt
ehkä hivenen stressaantunut
koko luokan kuullessa
sanon opettajalle "en osaa"
eikä minua hävetä

taipumus täydellisyyteen
halu oppia heti kerrasta
pärjäänkö tämän ominaisuuden kanssa?

elämä on yhtä opettelua
kukaan meistä ei ole valmis
ei se määränpää vaan matka

mieleni luo tyhjyyttä

tiedän vain miten väsyttää 

väsymys porautuu luihin ja saa silmäni tippumaan kiinni 

tippua

tiputtaudun

unimaailma

maailma unessa 

mikä on sinun tarina?

olo lohduton 

tiedän mitä janoan 

tiedän että oikein tein

kun suljin kirjan ja sen poltin

väritän seuraavan pirtein värein

voisin kertoa sinulle tarinoita rakkaudesta
ihan vain huomatakseni etten usko niihin itsekään
miksi kaikki kaunis on luotu särkymään
onko mikään silkkihansikas niin pehmeä
ettei mikään siinä rikkoontuisi

povaan sinulle onnen tupakan puruista
povaan sinulle onnen iloliemestä
joka tänäänkin tappaa vähintäänkin yhden sielun
kuiskaan sanat jotka kaikuvat korvillasi
et tule koskaan ymmärtämään
(muista ettet ole koskaan sen parempi, sinäkin synnyit tyhjin käsin) 

kerron samalla rakastavani kun jokin sisältä kuoli
pilvilinnat eivät kestä ikuisesti
oletko sinä koskaan kuollut sisältä ja elvyttänyt itsesi eloon?

minä kävin siellä jossain
siellä jossain jolta muut silmät sulkevat
ja kehtaat sanoa ettet ymmärrä 
et ole yhtään sen parempi

olisipa vain yksi trauma kannettavana
tajuan nyt miksi mä oon monesti niin varovainen

mitä jos se ei tarkoittanutkaan mitään
mitä jos niin oli tarkoitettukin
tarkoitettu olemaan ei mitään
ilmassa leijuva
kysymysmerkkinä otsassa
kutkuttava tunne mahanpohjassa
mitä jos lopputulos onkin jotain mahtavaa
salaperäisenä lipas haudata
silti niin moni sanoo muuta
en tiedä
ja eikai mun tarvitsekaan tietää

jos mä jotain voisin kertoa mitä tiedän
tiedän että oikeat ihmiset ympyröi mut
uusia ihmisiä joiden seurassa viihtyy
sisäpiirivitsi ja sä tiedät ystävyys on syntynyt
pieni kevyt kenttävittuilu, sä tiedät että ystävyys on syntynyt

mä olen kasvanut ja mä kasvan lisää
mut on muovattu aineksista joita edes uusi myrsky ei tuhoa
vahva, vahvempi

meistä jokainen on eksynyt joka etsii toista
suloinen tieto siitä
miten tuolla maailmassa on vielä ihmisiä jotka tulee kuulumaan mun elämään
miten mä tulen heidän kanssaan nauramaan maha kippurassa ja kokemaan riidat

voittajia meistä jokainen
ei kuulunut elämään itsemurhan menevää aukkoa
ei niin tähtiin kirjoitettukaan

välillä tunnen miten voisin taas pudota
välillä tunnen jotenkin olevani ainoa
niinkuin lehdet puusta maahan maatuvat
miten tuuli puhaltaa kylmää
ja yöt ovat pimeitä
pohdin taas paikkaani elämässä
keneen puoleen kääntyä
kun joku vastustamaton voima lyö turpaan?

ne vanhat biisit entisestä elämästä
filminauha kaaoksesta
ikuiset muistot kehossa
kipu rinnassa

öisin salaa mietin
josko vanhaan palaisin
entiseen tyydyttyvä
oliko se minun elämä?

mutta koska olen utelias
seuraavakin päivä on rikas

eristäytynyt
eristetty

olen nähnyt helvetin
poltattanut karrelle ihon
joku joskus sanoi etten ole kuin muut

askeleen ollessa niin raskas
se kevyeksi muuttukoon
jospa paha onkin hyvää
ja hyvä on pahaa
mikä on kaiken lopputulos?

lukiessani muiden postauksia, eläydyn niihin myös fyysisesti
mä pystyn samaistumaan niin monen tarinaan
niin monen
haluaisin vain halata noita taisteluun väsyneitä, miten sinunkin kohdalla kaikki helpottuu
miten paha olo pois lipuu
miten sinunkin sydän rauhan saa
ja voit taas hengittää
kertoisin miten voit käydä taistelun vain pysymällä hengissä
kuolleena olet kuollut
et pääse takaisin vaikka miten haluaisit
olet siellä ja tulet pysymään siellä
ja minä tiedän
se kohtalo ei ole haluttu
jokaisen sekunnin, minuutin, tunnin minkä hengität
olet askeleen päässä voittoa

(kotona mun mieli dissosioi
meinasin jo hermostua)

mun vointi on hyvä ja oon jaksanut olla reipas

mut kysynpähän vain
milloin menneisyyden kivut katoaa?
kannanko loppuelämäni rintakivun taakkaa
sen kertoessa kaikki ne traumat
jotka uudelleen ja uudelleen koin

vaatekaupassa mietin
mihin traumaan liittyvän ärsytyksen koin?

miksi keho kertoo muiston
mutta mieli ei muista mitään?

voi että
voi että
voi että

hormonihöyryissä ei ollut mukavaa
nyt on hauskaa

oon liekeissä opetuksesta
sitä unohtaa ajantajun

nauraessani muiden kanssa ajattelin että kyllä tästä hyvä tulee
meillä kaikilla on joskus ongelmia motivaation suhteen

en ole vielä sanonut äidille etten kärsi persoonallisuushäiriöstä
mä olen ollut vain niin traumatisoitunut että mun persoona muuttui äkillisesti ja hetkellisesti

suunnittelen tulevaisuutta
minä yliopistossa kolmen vuoden päästä?
mä aion yrittää

Nelisen vuotta sitten, kun ensimmäinen sairaus diagnosoitiin

mietin miten en tule koskaan paranemaan

miten tämä pieni elämä oli tässä

se on tässä, ennenkuin kerkesi alkaakaan

osaston seinien takana lepositeissä kuolemaa rukoillen 

elettiin niitä aikoja kun diagnoosi muuttui 

tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö 

terapiaa, lääkkeitä, osastoa, kuntoutusryhmiä 

mä en uskonut elämään

nyt neljä vuotta myöhemmin istun vastapäätä psykiatrian erikoislääkäriä, epävakaudesta kaikki tietävä sanoo mulle 

"sä oot parantunut. 

Sä et täytä yhtäkään kriteeriä"

mä en ole epävakaa. 

en masentunut

mä en täytä kriteerejä joilla epävakaus diagnosoidaan

lääkäri haastatteli mut, diagnoosi tullaan pyyhkimään pois 

lääkäri kallistui enemmän traumaperäiseen stressihäiriöön

siinä oireet ja käytös on hyvin epävakaista, mutta mä en täytä mitään 

enhän mä voisikaan, lääkäri sanoi että jos sairastaisin epävakautta, mun oireiden pitäisi olla nyt vaikeimillaan

mulla ei ole nyt vaikeaa 

keskusteltiin myös entisistä hoitokontakteista

sanoin lääkärille, että edellisissä hoitokontakteissa mun on pitänyt lyödä melkein kättä päälle siitä, pysynkö hengissä

lääkärin mielestä sanoin hyvin, kun kerroin miten koko itsemurha-ajatus herää oikeasti todellisuudeksi kun joutuu vääntämään kättä onko hengissä seuraavaan terapiakertaan 

nykyisessä hoitopaikassa mulle on annettu vastuuta. 

jos olen sanonut että pärjään, ne uskoo siihen, ainakin mun kohdalla 

tottakai ne on olleet huolissaan, mutta edes lääkäri ei ole täysin vastuussa toisen hengestä

sairaalaan ei kaikki pääse

ja missä kohtaa potilaalla olisi mahdollisuus parantua, jos hän ei saa vastuuta? 

minä en saanut edellisessä hoitopaikassa vastuuta, minuun ei luotettu 

traumaperäinen stressihäiriö... minulla on oikeus Kelan tukemaan traumaterapiaan, jos sitä tulen joskus tarvitsemaan 

voin edelleen soittaa omahoitajalleni jos tarvetta on 

en tiedä aionko mennä tulevaisuudessa traumaterapiaan, koska välttämättä terapiaa ei edes tarvita

joskus elämä on paras terapia

ajan kanssa moni lukko aukeaa 

marraskuussa vielä yksi aika

ja silloin lääkäri kirjoittaa paperit 

ja olen vapaa F60.31:stä. 

kaksi vuotta sitten mun halu kuolla oli 100 vitun prosenttia

nyt se on tasan nolla. 

kaikki syyt tappaa itsensä on vain tekosyitä 

ethän sinä halua antaa periksi sairaudelle? 

älä anna, sä oot sitä vahvempi

joskus kilahtelin hoitohenkilökunnnalle kun ne sanoi mulle näin;

"jos sä oikeasti haluaisit tappaa itses, sä oisit jo tappanut itses. et sä ois soittanut apua" 

niin totta. 

niin vitun totta.

maanantaina on hoitoneuvottelu

minne aika vierii?
vastahan elettiin talvea, kun päätettiin että alan käymään vain kerran kuussa kontrollikäynneillä

tammikuusta elokuuhun
montako käyntiä?
en osaa edes laskea, kolme vaiko neljä, voisiko olla viideskin?

muutama vuosi takaperin käyntejä oli kolme viikkoon ja minun ei uskottu pärjäävän kotona
en pärjännytkään 
mutta nyt mä taidan

paremmasta jaksamisesta todistaa eilinen 8 tunnin koulupäivä
siihen päälle 8 km pyöräilyä
itse tehty kunnon päivällinen

mä jaksan jo elää

samalla kun kerron onnellisena olevani opiskelija
tunnen väsymyksen
minulla on oikeat rutiinit
mutta joku on kehityksen esteenä
olen ihmisjoukon keskellä
ja tunnen olevani yksinäinen

onko tämä vain jonkinsortin ahdistusta uudesta alueesta missä asun?

äitille sanon viestillä miten me ei kohta vierailla
isäpuolen käytös ei saa jatkua

miten musta on kuoriutunut parissa vuodessa sosiaalinen olento
joka saa uudet ihmiset nauramaan?
mä tiedän että facebook on vain facebook
mutta monen vuoden koulukiusaamisen jälkeen tunnen iloa
kun mua pyydetään kaveriksi facessa
mua ei kiusata
mä en kiusaa ketään
mä en istu enää yksin luokan edessä
mä pelleilen luokassa kun opettaja ei huomaa

emmä tiiä
musta on vain tosi kivaa kun uusi kaveri nauraa kun spämmään sille whatsapissa
me suunnitellaan jo miten yhdessä lähdetään työssäoppimaan ulkomaille
mä olin ennen niin yksin
onko tämä iän luomaa kasvua?

musta on vain tosi ihana mennä kouluun
paikkaan jota en pelkää
enää

Kiinnostaisiko ketään kivempi blogi?

En halua vaihtaa tästä osoitetta, en sitten mitään. En halua poistaakaan, koska haluan lukea teidän postauksia.

Ilmeisesti minulla on lukijoita ja olette tutustuneet mun "pimeään" puoleen. Kiinnostaisiko ketään blogi jossa en hiisku sanallakaan sairaudestani? Uutta puolta minusta.

Toivepostauksia? Kysymys vastaus- postaus? Määhän kerran hurjana joskus tein jotain videopostausta, uskaltaskohan uudelleen...

ja nyt olen siinä pisteessä
olen pisteessä missä olen äärettömän helpottunut
onnellinen
(mulla on silti ikävä)

voisin tirauttaa itkun
antaa meikkien valua
koska huolestunut sydän sai rauhan

mun ympärillä on nyt oikeat ihmiset
huomaan miten olen ollut jo kauan valmis rakastamaan tosissaan
jokaisella solulla

oon kamppaillut niin pitkään
että se vihdoin palkitaan

mä olen niin onnellinen
vaikken Jumalaan usko olen siunattu

myös mun elämällä on tarkoitus
oon täällä itseäni ja muita varten

mä tunnen oloni aikuiseksi

mun postinumero on uusi
uusi yli kymmeneen vuoteen
oon toisella puolella kaupunkia
ja tää on hyvin outoa

mun kylppärissä tunnen olevani ulkomailla
mun kylppäriin tulee luonnonvalo

keskiviikkona mä meen kouluun
jospa mä nyt handlaan tän paremmin

tavallaan tunnen tuskasi
minäkin olen menettänyt jotain tärkeää
muiden vielä läsnä elää
tiedän miten tahdot itkeä
en tahtoisi sinua sääliä
vaan itkeä kanssasi
tahtoisin sulkea sinut halaukseen

mutta me ollaan kaikista vahvimmat
jotka myrskyssäkin nauroivat

meille kaikille ei annettu parhaimpia eväitä elämään

puhun nyt minusta ja monesta muusta nuoresta

meille kaikille ei suotu vanhempia
jotka näkisivät meidän valmistuvan
me jotkut emme voi esitellä uutta rakkauttaan
osa meistä ei huuda äitiä
osa ei huuda isää

osa huutaa hetken
osa ei huuda koskaan

osa näkee vanhemman kuihtuvan pois
osa ei tule koskaan näkemään häntä
jonka ansiota täällä hengitetään

joidenkin sanavarastossa ei ole äitiä
tai isää
osa kuulee vanhempansa äänen viimeisen kerran
osa ei ole koskaan kuullutkaan

osa tulee saattamaan vanhempansa hautaan
osa ei tule koskaan tätä läpi käymään

osalle vanhempi on muisto vain
osalla ei ole muistoja ollenkaan

muista rakastaa

minäkin olisin halunnut olla sellainen nuori
joka haukkuu isänsä maan rakoon kun ei anna viikkorahaa
mutta se ei ole koskaan ollut mahdollista
minäkin olisin halunnut huutaa isää
minäkin olisin halunnut kertoa ensimmäisestä pojasta isälle
minäkin olisin halunnut isän istuvan konfirmaatiotilaisuudessa
minäkin olisin halunnut isän näkevän koulutodistukset

minäkin olisin halunnut nauraa isän kanssa
nahistella hänen kanssaan
minäkin haluaisin tietää miltä isäni näyttää
tai miltä hän kuulostaa
kun maailma pelottaa liikaa
minäkin olisin halunnut tuntea oman isäni vahvat käsivarret ympärilläni

minä en koskaan tuntenut
mutta silti aina ikävöinyt

muista aina rakastaa 

halatessani posliinipönttöä
mietin miten joskus sitä unohtaa syödä
aina joku muu mielessä
painaessani pään tyynyyn
haluan tuntea rakkauden 

se jokin pysyy mielessä
lukitsee ajatukset
kehää kiertäen
jotain hyvin erikoista
pystyn näkemään sinut

se biisi kolahtaa
paremmin kuin aiemmin
pystyn jo piirtämään itseni paremmin paperille
vahvemmat viivat jotka mulle reittiä selventää
kompanssin nuoli on rauhoittunut
kaikelle paskalle anteeksi annettu ja eteenpäin jatkettu

"Milloin Niinan kasvoilla on viimeksi valuneet kyyneleet ja mistä syystä johtuen?"

"Joko ilosta tai surusta."

mitä tämä taas on
mitä sä teet mulle

joskus istuin sohvalla ja tuijotin yhteen kohtaan
sydän löi niin raskaasti ja huokailin syvään
teki mieli itkeä mutta itku ei tule
se vain ei tule
meikkini ei ainakaan tuhriinnu
voin hymyillä
ja samalla tuntea miten sydän jättää lyömästä yhden lyönnin

mutta koska minä olen reipas
psyykkaan itseni ulos paskamyrskystä
ja taas olen tyytyväinen elämään
hymyilen hänelle
mitä kaikkea yllättävää elämässä voi tapahtua
tämä on se elämä
monen ylistämä

mä olen onnellinen

olen saanut inspiraation liikkunnasta
tunnen kuinka lihaseni kasvavat, mun olo on pirteä ja nukun parempaa unta
en ole ostanut tupakkaa viikkoon
eikä känni houkuta
olo on terveempi
parempi

elämä on täynnä valintoja, ne sanoo
mä valitsen terveen ja onnellisen elämän 
onnellisuus ei tartu sua kädestä kiinni
sä tartut onnellisuutta kädestä kiinni 

mä rakastan elämääni ja itseäni
monen vuoden jälkeen mä sanon ääneen
"mä en haluais olla kukaan muu. olen niin onnellinen että saan olla juuri minä. yhtäkään huonoakaan vikaa en veisi pois koska silloin minä en olisi minä"

vain sinä voit viedä itseäsi eteenpäin.

matkalaukku on pakattuna
päätin etten ota yhtäkään meikkiä mukaan
tämä reissu vietetään kauniin luonnollisena
tämä reissu vietetään aitojen rakkauksien seurassa
vain me kolme ja nelijalkainen
aurinkoa, pihasaunaa, paljua ja hyvää ruokaa
niistä on miniloma tehty
pois paska kaupunnin jaloista

tämä viikkokin meni stressatessa
kunnes tuli perjantai
nyt sunnuntaina olen hyvin onnellinen
stressi on muisto vain

lasken vain tunteja kunnes auto starttaa etelään
mä olen siunattu ja mun elämä on kaunis
menihän tuon tajuamiseen kohtalaisen monta vuotta

mihin kaikki päivät menee
kun jo heinäkuuta eletään

osapäivätyötä on kovin mahdoton löytää. joko etsitään kokoaikaista tai osa-aikaista
osa-aikainen työ opiskelun kanssa on jo liikaa
en malta odottaa muuttoa uuteen asuntoon ja koulun alkua
paperihässäkkä tympäsee, mutta onneksi ensi viikolla saa irtiottoa arkeen!
oon miettinyt uutta blogia, mutta saa nähä miten aikaa riittää kaikkeen

löydän itseni hymyilemästä joka paikassa
olen onnellinen
nelijalkainen on aivan ihana olento

eilinen tilaisuus oli kaunis
mutta samalla suru leijuu ilmassa
joka näyttäytyy kyynelin minun ja tiettyjen silmissä
tiedän että A on sinusta ylpeä
aito rakkaus on niin kaunis juhlamekossaan

tänään tuli puhelinsoitto, uusi asunto on minun
vein paperin toimistoon, tämä asunto ei ole enää minun
koulupaikka on minun
minun tulevaisuus on nyt selvillä vesillä

tän kesän ei pitänyt mennä näin 

"soititko omahoitajalle?" 

en 

vaikka niin taisin ääneen sanoa

mietin, 

minkälainen tilanteen tulee olla että soittaisin? 

mä leikin elämää ilman hoitoa 

vaikka oon vieläkin hoidossa 

mietin

miten pitkään tuun tätä jaksamaan?

pyöräillessä tallilta kotiin alkaa itkettämään
itkettihän sitä jo iltapäivällä
kaupassa mieleni dissosioi rajusti
kuulen sairaanhoitajan sanat päässä

raskaus
keskenmeno
raskaus josta en ollut edes tietoinen
mitä sanon toiselle kun saan huomenna lisää vastauksia?

ja jos olisin pitänyt
miten kaunis ihminen siitä solumöykystä olisi voinut kehittyä?

piiri pieni pyörii
hiiri kissan jalkojen välissä hyörii
oon palamassa loppuun
ootsä koskaan hengittänyt harhoja pois?
yhtä hyvää päivää kohden on kaksi huonoa
ja oon siitä tietoinen
ja se käy mulle
ei mulla oo mitään menetettävää

kuuletko miten mua taas viedään

näetkö miten mulla on taas monta rautaa tulessa 

koulupaikka saatu 

työhaastattelu sovittu

vuokrasopimus odottaa purkua

ja uusi kämppä tulee hakea

jos jotain olen oppinut niin sen

että periksi ei anneta

junaradalta ponnistanut

suljetun osaston oven takaa tiensä raivannut

vaikka hengitän traumojen kanssa samaan tahtiin

mä olen vapaa 

olisin valmis taas tippumaan

mut se ei tule kuuloonkaan

aamuisin mietin miten kaikki vain menisi sekaisin 

äitille sanoin miten kaikki on vain väliaikaista 

viimeiset puoli vuotta vain stressiä ja ahdistusta 

ja tässä mä olen edelleen 

kasvatettu kiveen 

lujana kuin kivi, apinan raivolla taistelen tieni huipulle

mulla on mun läheiset joille purkaa kaiken

jättämällä vain ne lauseet pois jotka ovat entisestä elämästä 

salaa tahtoisin pois

salaa sitä aamua, päivää, iltapäivää ja iltaa mietin 

välähdyksiä parin vuoden takaa

kun en tiennyt mitä vaikeudet voisivat oikeasti olla

mä kestin sen kaiken paskan 

ja vielä pienenä

nyt mä kestän tätä paskaa

vielä isona 

pari vuotta sitten en tiennyt mitä rajatila voisi olla 

nyt mä tiedän sen perkeleen rajatilan 

rajoissa tilan

tiloissa raja 

missä se raja menee?
(kuulin yöllä ääniä) 

kovat ajat jotka ovat korvien välissä
muuttuu todellisuudeksi
hei mihin sun lämpö karkaa?
mun kädet ovat kylmät ja sisällä velloo tuska
mä yritän sillä hymyllä kaiken korvata
mut eihän se oo vastaus
väännän volyymia isommalle
kai joskus voi oikeasti hengittää
ehkä tunnin päästä
paine joskus helpottaa
ja sillon tää kaikki paska on taistelemisen arvoista

kiikun kaakun rajoilla
epävakauden keskellä olen vakaalla pohjalla
selvillä vesillä
oot sä koskaan liikkunut rajalla äären?
uudet tuulet puhaltaa
mut mikä on tuulen suunta
ja mihin virta sut kuljettaa?

puhelinlinjat laulaa ja selitän samat asiat toistamiseen
stressi puskee niskaan ja mä yritän väläyttää hymyn
pelastaisiko se epätoivon hetkellä?
odottavan aika on pitkä
liian pitkä
perjantaina puhelin kauniiseen käteen
ja soittoa työsuojeluun
mä en aio olla niitä jotka pysyttelevät hiljaa kun oikeuksia poljetaan nurkkaan
onneksi mulla on mun taustajoukot
joiden kanssa voi vittua huudetaan
"lapsena halusin olla aikuinen
mut tää paska ei ollut sitä mitä odotin" 

vaikka en usko Jumalaan
kiitän silti Herraa
miten ympärillä on ne oikeat ihmiset
jotka kanssani taistelevat
tsemppaavat ja tukevat
etten yksin jää
minulla on oikeus pyytää apua
kun kukaan tässä maailmassa ei oo yksin
mun päälle ei kävele enää kukaan
mua ei kiusaa enää yksikään
ennen olisin antanut kaiken olla
antaa muiden kävellä päälle ja samalla satuttaa minuuttani
mutta tällä kertaa aion ottaa puhelimen käteen
ja laukoa kaiken mikä tässä systeemissä on paskana
salaa mietin onko tää lapsellista
mutta tää ei voi näin jatkua
mun äänellä on oikeus tulla kuuluvaksi
skorpparille ei vittuilla

vanhasta muistista kirjoitan itsetuhoisen tekstin
mut ne sanat ei kuvasta mua ollenkaan
mä osaan edelleen ajatella itsetuhoisesti
mut tunteet ei oo läsnä

mä itken surua
ja salaa oon katkera
en nukkunut viime yönäkään hyvin
mut jotain uutta mussa on
mä en pelkää hylkäämistä
odotan edelleen viestiä

salaa hieman totuutta muunteleva
vain koska haluan joskus kättäs koskettaa
itsekkääksi voisi kutsua
yritän vain saada langat käsiin
jotenkin kaikki kai liikaa olla vois
mitä on aitous?
sun silmissä nään surun
ja blokkaan kaiken jonnekin
valossa harhaillen
löydän luokse pimeyden

kun ajattelen heitä
suuni kääntyy hymyyn ja tunnen rakkautta
miten tahtoisin vetää heidät syliin ja kertoa rakkauteni
vierellä kuljettu
vierellä tulevaisuudessa
oltu inhon kohteena
kohta haluttu takaisin syliin
annettu ohjeita elämään
nyt katson ison mutta silti pienen tytön kuvaa
näen heissä pohjattoman tiedonjanon
aidon rakkauden poskelta pyyhin kyyneleen
ja lupaan suojella

rakastan teitä.

valehtelisin jos uskoisin
ettet salaa mitään
valehtelisin jos kertoisin
miten kaiken uskon
valehtelisin jos sanoisin
etten usko enää mihinkään
valehtelisin jos ilmottaisin
miten kaikki on taakse jätettyä
voisin kertoa suoraan
miten jokaisen hengenvetosi käyn läpi tarkkaan
me kaikki tahrittuja
sydämistä rikottuja
silti niin arvokkaita ja kauniita
onko sun lasi puoliksi tyhjä vai täysi?

suoneni pursuavat innostuksesta

laittaesani ensihoitajan hoitolaukun selkään 

selässä painoa kymmenen kiloa

paareilla makaa tyttö 

katson vastapään tyttöä silmiin ja sanon "yksi, kaksi kolme" 

ja nostamme tytön ilmaan 

vetäjä kysyy onnistuisiko tämä läpi marjametsän

"onnistuu"

vetäjä kysyy entä jos potilas painaa sata kiloa

"onnistuu" 

tässä kohtaa voisi kuvitella että dissosioisin rajusti
mutta minä keskityn vain siihen
että saan nostettua paarit niin ettei tyttö tipahda maahan

tunne vain vahvistuu, miten minä voisin olla perustason ensihoitaja
haluan jatkaa äidin ja isäpuolen jalanjäljissä
kun muut menivät normaalilla autolla päivähoitoon
äiti vei minut ja veljen ambulanssilla hoitoon ennenkuin hän lähti töihin

tämä päivä on väsynyt mutta onnellinen päivä. 12 tunnin reissu ja silti tekisi mieli lähteä lenkille. 

en ymmärrä miten hyvässä kunnossa voin olla.

missä oikeasti kaikki ne inhottavat tunteet ovat?

olin yksin kahviossa vaikka kuinka kauan enkä ahdistellut 

ryhmäkeskustelussa sain muut nauramaan, viimeksi olin hiiren hiljaa 

psykologian testeissä (kesto 2,5h) jaksoin olla koko ajan skarppina 

psykan edessä pystyin olemaan oma itseni 

tuntuu vain niin hyvältä olla kiinni elämässä.

elämässä jonka tunsin menettäneeni 

onneksi olin pelkuri 

onneksi olen hengissä 

lupaathan sinäkin siellä

että vaikka miten kaadut 

nouset aina ylös

muistan sen aamun
kun aurinko heräili ja ilma oli lämmin
väsyneet silmät osuvat sinuun
ja suuni loksahtaa auki
kysyt mitä minä täällä tähän aikaan teen
jokseenkin olet väsynyt
kuten minäkin ja kerron mitä oon tehnyt
valintalon pihalla
aurinko ei paista mutta asvaltti kiiltää
katoat valintatalon hyllyjen väliin
minä lähden eri suuntaan

jos olisin tiennyt sen olevan viimeinen hetki kun olemme yhdessä
ennenkuin taivaaseen matkustat
olisin kertonut välittäväni sinusta

me kaikki eletään viimeistä päivää
sulle tää 12 päivä oli viimeinen päivä

kyl mä tiedän että sun tekis mieli vittuilla mulle
sanoisit varmaan et mitä lääpätilällää mää taas kirjoitan
sä olit aina se vitsimies jonka läppiä ei ymmärtänyt
silti niille aina nauroi

muistan vain vieläkin sen päivän
kun talo täyttyi muistokukista ja surukorteista
koko talo oli kuin heikko jää
joka murtuu hetkenä minä hyvänsä
kukka kukan perään vahvisti vain surua että oot oikeasti poissa
isäpuolen silmissä tuska jota ei pyyhki mikään pois
vanhempien tehtävä ei ole haudata omia lapsiaan

"Kuuletko Tuomas?

Siellä sun kantabaarissa. Niin se heinäpään bubi.

Siellä on sun kuva. Ja 300 nimeä.

Kuuletko vielä?

Meidän talo täyttyy kukilla.

Ja sun isä lukee sun facebook seinää.

Kuuletko vielä?

Lenkillä ajattelin vain sua.

Mä muistan miten siistiä oli pentuna tulla Prisman heseen.

Siitä teki siistin se,

että sä olit siellä.

Muistatko sen aamun kesällä.

Mä muistan.

Kuuletko vielä?

Menossa on jääkiekkopeli,

ja se on sulle.

Meillä on ikävä sua♥"

kaksi vuotta kohta täyteen
ja edelleen suru on suunnaton
olisitpa täällä näkemässä ja kokemassa kaiken
sun tyyliin jauhaisit siitä
miten sun entinen työpaikka on suurempi ja siellä on kaikkea hienoa
sun työpaikalla on uusi liike
ja valintatalo on vielä pystyssä
mutta vakiasiakas puuttuu
mulla on sun telkkari ja se toimii hyvin
oisin kyllä mielummin sen ostanut omilla säästöillä
kuin toteaisin että telkkari on menehtyneen isoveljen
tunnen piston aina sydämessä kun joudun sen ääneen sanomaan
vastapuoli hiljentyy
ja mun maailma jähmettyy
en tarvitse valokuvia muistamaan miltä näytit
enkä videoita miltä sun ääni kuulosti
sun ääni oli niin rauhallinen ja pehmeä
sä et huutanut ikinä
mä muistan sut selvästi
muistan sen kun me perheen kanssa kuunneltiin sua radiosta
olin susta helvetin ylpeä
olit mun sankari ja ja muistan sut edelleenkin
sua ikävöidään
lepää vain
tähdet loistaa kirkaammin
kai ne viestiä kuljettaa
mä voin kuulla sun kuittailevan taivaasta
mutta sun aika ei vielä ollut
mistä oon niin saatanan vihainen
olit liian nuori kuolemaan

ootko koskaan ollut tyhjässä huoneessa
valot sammutettuina
kuulet sisällä pääsi äänen nauravan
sanot samaan aikaan itsellesi miten on aika rauhoittua
kumpaa ääntä jäät kuuntelemaan?

yhtäkkiä et enää hallitse mieltäsi
vaan jäät hiljaa paikoilleen mielesi valtaan
mitä ne äänet koittaa sulle sanoa?
ensin joku nainen nauraa
kunnes nauru muuttuu tuskan huudoiksi
huonekaan ei tunnu enää omalta
se nainen hiljenee, kunnes taas huutaa pelastusta
sä tiedät ettei tarvisi pelätä
mutta et usko siihen sekunttiakaan
naisen huutaessa apua riivaajalta
odotat milloin sun kimppuun käydään

nukahdat
näkemättä unia nukut
ja aamulla kaikki on hyvin
vaikka yöllä puhelimeesi oli näppäilty vitun yks yks kaks

mutta koska oon vahva ja mä en tarvitse mitään
mä en tehnyt mitään

hyvää huomenta maapallo
kyynelin sen sulle kerron
unimaailma katkeaa ja olo on onneton
mä oon nähnyt helvetin
todellisuuden
joka hengittää pahuuden liekkejä
todellisuuden on kemikaalit värittänyt
missä sun pelastus on?

mä tunnen mun luut ja hetkessä olen onnellinen
tärisevät kädet ja jalkojen lihakset heikot
puristava rinta ja hetkeksi mun aivot sammuu
ootko sä koskaan istunut ja silti tuntenut oloas huteraksi?

aina kun joku kysyy
mä olen syönyt

mut mun kello käy
taistelee aikaa vastaan
millon ok sanoa että nyt kaikki on liikaa?

oletko sä koskaan seissyt junaradalla
katsonut eteenpäin ja nähnyt junan valot?

veren maalamia raitoja
kirjoitan sinulle viestissä
"ystäväni teki juuri itsemurhan" ja olen todistaja

mun unimaailma on sairas
näen kuoleman unessani
hereillä ollessa pelkään jotain mitä ei ole koskaan tapahtunut
tämä stressi alkaa olla jo liikaa

miksi säälisit pahuutta
kun sen tarkoitus on satuttaa
särkyneenä maahan kaatua
suolaiset kyyneleet
katkeruudella täyttyneet
oo osana tätä peliä
mihin oot tahtomattas päätynyt
pidä harhavaikutelma voimassa
oot sen ansiosta elossa
ei täällä viimeisiä käyttöpäiviä tunneta

------

unen riivaama
alitajunnan runtelema
kai se jostain varottaa
kuuntele niitä nuotteja
mitä ne tahtoo sulle sanoa?
kaikella on tarkoitus
polje maahan
sylje päälle
on tuolla jossain eletty
kai se jo riittää?

------

tupakan haju pistävä
huhtikuun yö kirpeä
pakkasyön lailla
sun sydän paukkuva
unimaailmasta terveiset
ikuisella polulla matkaavat
tahtovat saada vastaukset
mitä sun tulee sanoa
ja mihin jalkasi asettaa
taattuna totuutena
ikuisesti rakastettuna
voit silmäsi kii laittaa

jos paskan voisi nukkua pois
olisi kansikuva puhdas
hymy kuultaisi läpi
ja hengittäminen olisi mahdollista
tässä mä olen
ja valmis en ole

"mun sydän lyö niin raskaasti"

oon ihminen vailla kykyä taikoa
paraneeko pipi puhaltamalla?

kuulen äänettömän nyyhkytyksen
ja näen näkymättömät kyyneleet
epätoivon muovaavat
pelastusta etsivät silmät
halia kaipaavat kädet
hiljaa alas poljettu
me kaikki etsimme rakkautta
minä rakastan sinua

-- 

turtana näylle 

tottunut jo samoihin huutoihin

hiljaa pois kuolemassa

vaiti vierellä seuraamassa

ohuin siiven iskuin täällä lennellään

kai kaikki tämä liikaa ois 

aivosolut addiktoituna katsot maailmaa

(meillä kaikilla vaikeaa)

vanhoihin kaavoihin kangistunut

saman jengin nyt löytänyt

kuuntele miten demoni riivaa

viimeiset sanat se kuiskaa

meillä kaikilla sama matka

kukaan meistä ei ole tässä helvetissä normaali

kun elämä luisuu pohjaan
anna ottaa koppi ja anna toisen ohjaa
pohjalla sun seurana luurangot kolisee
kaikki ne toivonsa menettäneet
etsii pääsyä pois
mikä on sun pelastus?
aiotko sä rikkoa sydäntäs lisää
voiko palasia korjata lattialta?
älä itke pelossa
kaikki paranee huomenna

alkoholi on niille joille maailma on liikaa
huumet niille joille maailma ei riitä
sä et voi tietää miten paljon vaatii
taistella ajatuksia vastaan
joita on totellut koko elämän
sä et voi tietää miten paljon vaatii
tulla ulos kuplasta jossa on ollut piilossa koko elämän
sä et tiedä miten paljon kärsimystä persoonallisuushäiriö aiheuttaa

sä et tiedä puoliakaan
jos sulla on joskus vaikeaa
muista että joillakin tulee olemaan vaikeaa potenssiin sata koko elämänsä ajan

mä sairastan sairautta johon voi kuolla
niin sullako oli vaikeaa?

sulla on ehkä hetken paska mieli
mut mun diagnoosi kirjataan vasta silloin pois kun mä kuolen

kiitos.

mitä sä vedät?
mä vedän lääkkeitä
8 grammaa buranaa
5 grammaa panadolia
tulehdusarvon ollessa liikaa
ei päästetä ees lääkärille
kiitos päivystys
muthei mä pärjään (en)
mulla on mun resepti nyt
kyl tää tästä

ja mikä se yöllinen seikkailu oli
kun varjot leikkivät seinillä
sinä käsket minua puhumaan
keho on liian raskas
saan vain nostettua päätäni
ja sanon haluamasi
mihin katosit?
nousen ylös
ja kuin eksyneen lailla yksiössäni vaellan
mihin katosit?
olisit jäänyt
välähdyksiä harhamaailmasta
on tässä nukuttu vähän huonosti

kiitos hei ja kuulemiin
ei me juosta loputtomiin
joskus seinä tulee vastaan
jos sä saisit esittää yhden kysymyksen
mitä sä kysyisit?
mä kysyisin ootko koskaan ollut oikeesti onnellinen
ja samaan hengenvetoon
millä värillä sä värittäsit onnellisuuden?

me istutaan siinä ja pohdit
kumpi kipu on pahempaa
fyysinen vai henkinen kipu
kumpaa sä kestät
voiko kipua lokeroida
mihin lokeroon sä kuulut?
hei suuri sieluinen pienessä kehossa
älä anna katkeruudelle sijaa
öisin sun seinällä tanssii pirut
mutta aamuun aina hengissä palaat

mä sanoin joskus ettei ikinä enää
mikä on ei ikinä enää?
sä oot kehässä jossa ei oo ovea pois
kai näin on kirjoitettu tähtiin

mä sanoin

mun kahvi on entistä mustempaa 

syljen sun lasiin 

mistä sut on muovattu? 

sulla on sun pilvilinnat ja mulla mun pilvilinnat

onko pilvilinnoja suotu kestämään? 

mä en tiedä

ehkä joskus mä voin tanssia sun kanssa 

hajootko taas kerran 

sä voit kävellä tän matkan 

mut mä en tuu vierelläs olemaan 

meillä kaikilla tunteet

enkä koskaan loukannut niitä 

jotain kaunista ja hyvää 

niin, sit ensi elämässä 

sulla on ässät hihassa

ja mä sekoitan koko paskan pakan 

kaiken draaman keskellä nauru raikaa 

hei se juna meni jo 

oot taas väärällä pysäkillä 

voitko sä luvata
ettet koskaan luovuta
ettet koskaan lähde täältä pois
vaikka rystyset verissä ja kyyneleet silmissä
sä matkaat tän matkan
missä on määränpää
sitä meistä ei tiedä kukaan

jokseenkin on surulliset silmät
ja minä tahdon itkeä niistä pois kyyneleet
halata ja sanoa kaiken järjestäytyvän
vaikka en siihen lauseeseen usko itsekään
mikä on elämän kaikkeus?
mä tunnen sun vaikeat ajat
mäkin oon joskus ollu sun kengissä

taas se pieni tyttö sotii järjestelmää vastaan
olla erilainen
haluna luovuttaa
mutta silti olla vahvempi
värikkäitä aikoja tässä ollut
väritän viivoja paperille
kai ne reittiä yrittää piirtää
illan tullen maailman näkee toisessa valossa
elämä on suurin piirtein kaunis
pidä langat käsissä
kyllä sä handlaat tän joskus

kun suljen oven tahdon tirauttaa kyyneleen
vain yhden ja jatkaa matkaa
miten tää maailma toimii, olen siitä tietoinen
nostan kädet pystyyn
onnellisuus on kiinni asenteesta ne sanoo
onko silmälasini tehty negatiivisuuden aineista
lasini on silti puoliksi täysi
mulla on taas lapsen kengät jalassa
tahdon saada vastaukset kysymyksiini
kuin nippusitein sidottu patteriin
maailmaa uhmaan
kun sydänkäyrä näyttää suoraa viivaa
päättyy peli hurraa-huutoihin

voisin olla lapsen kengissä jouluna

kun vapisen ja katseeni harhailee

tahdon oksentaa pääkivun pois

liikaa kai voi jännittää

uusia tuulia elämässä

voitto sykkii sielussa 

sielussa sykkii voitto

taas jotain on saavutettu

olen elänyt jokaisen päivän

ja tulen taas elämään

on kai totta

vahvimmat on tehty sirpaleista 

rankinkin myrsky rauhoittuu

ja tappiot voitetaan

unissa junat ilmestyvät eteeni 

olin lähellä menettää elämäni

vahva

vahvempi

vahvin

miten olin niin rikki ja onneton

jotain minä tapoin

sisältäni tapoin sen paskiaisen 

omin käsin kuristin

jotta saisin elämäni takaisin

kerro mulle missä on pelastus
kun helvetin liekit polttavat sieluni
ja mitään ei ole kirjoitettu kestävän ikuisesti
ei näitä painoja hartioilta pois saa
ne jotka tukahduttaa
tarkoitettu satuttamaan
onnelliset loput vain tarinoissa
kun sade piiskaa kylmää sielua
kysyn, onko pelastukselle sijaa
varmaan taakse taivaan tulee matkustaa
mutta onko onni ja aituus sielläkään luvattua
maailman voi nähdä melankolisin silmin
se minulle luvattiin
kun kauneus maahan poljettiin
maton alle lakaistiin
kyllä joku sirpaleet kerää yhteen

"tämä ei ole seeprakuvioinen jonka tunsin"

sä et ole tuntenut mua ollenkaan.

"mä oon huolissani koska välitän"

älä oo.

"sano jos oot ok"

"oon mä. haluun olla vain yksin"

älä anna minun vajota polvilleni itkemään
menetyt on menetetty
voisin menettää enemmän
onko nää muutosten tuulet kohti helvettiä
yksin kotona voin hengittää
mitä kirkkaamin aurinko paistaa
sitä syvemmin tarttuu alakulo
mitä enemmän plussan puolella
sitä enemmän mun sisällä velloo kylmyys
pystyn jo piirtämään paperille karttoja

mikä on totta?
mieti nyt hetki
voitko olla ihan varma
et maailman minkä näät
ei oo vaan satumaailmaa?
entä jos meillä kaikilla on oma todellisuus
ja mikään ei oo varmaa
jos sä häviät pelin
tai jos sä voitat pelin
on joku kirjoittanut niin tapahtuvan
mitä jos meille annettiin käsikirjoitus
jota ilman kenraaliharjoitusta "eletään"

sun huuto kaikuu mun korvissa
ja mä itseeni petyn
oon taas ollut niin voimaton
ei meitä oo luotu kestämään
sen tietää meistä jokainen
on taas aika anteeksipyynnön

ei ne tiedä mistä mä tuun,
missä mä oon ja mihin mä meen
mun kahvi on entistä mustempaa
mulla ei oo mitään
ja silti varaa menettää vielä enemmän
mä yritin tavoittaa hoitsua
koska en tiedä onko toi varjo oikea
vain pelkkä varjo
jos mä tunnen et joku hengittää mun iholle
niin kai sitten joku oikeasti hengittää?
vai onks tää kissa ja hiiri-leikkiä aivotoiminnan

koitappa tallata toista polkua mitä muut
leuka rinnassa kohti uusia harhoja
oon todistanut helvetin
onko olemassa enkeleitä?

jos mä kuitenkin yritän vielä kerran
tän vitun viimesen kerran
jos kaikki murtuu
niin sitten ei ikinä enää yhtään mitään

mä lakkasin uskomasta puheisiin

en usko mitään ennenkuin usko todistetaan todeksi

kaiken voi kyseenalaistaa

ja mä kysyn sulta ootko ihan varma 

mä vähän plussasin ja sitten miinustin 

kerroin jotain ja jaoin 

lopputulos on sekasorto

saa lapsen polvilleen onko tää vittu ny oikein 

pakkais kamat ja katoais helvettiin

ois helppo tarttuu puukkoon

mutta eihän paskalta pelasta viinakaan

heikoin eläin on ihminen 

mun unimaailma herää henkiin
ja sä jaksat tarttua mun ajatuksiin
ei, älä koske muhun
kysyn sulta
onko tää todellisuus totta?
mitä jos me ollaankin ylemmän voiman pelinappuloita
ja en oo psykoosissa
kysyn ihan muuten vaan
et uskotko sä sokeasti siihen mitä sulle sanotaan?

ei ne tiedä mistä mä tuun,
missä mä oon ja mihin mä meen
mun kahvi on entistä mustempaa
mulla ei oo mitään
ja silti varaa menettää vielä enemmän
mä yritin tavoittaa hoitsua
koska en tiedä onko toi varjo oikea
vain pelkkä varjo
jos mä tunnen et joku hengittää mun iholle
niin kai sitten joku oikeasti hengittää?
vai onks tää kissa ja hiiri-leikkiä aivotoiminnan

koitappa tallata toista polkua mitä muut
leuka rinnassa kohti uusia harhoja
oon todistanut helvetin
onko olemassa enkeleitä?

jos mä kuitenkin yritän vielä kerran
tän vitun viimesen kerran
jos kaikki murtuu
niin sitten ei ikinä enää yhtään mitään

nää on tarinoita siitä
miten hoidossa oli itsemurhan mentävä aukko
seikkailu on kuin seroquel
taivas on temesta
alkoholi on askel eteenpäin
pilvi pelastaa
elämän aakkoset vaikuttavat keskushermostoon
mun puhelin on edelleen kii

se pistää sun vanhempas miettiin aina iltaisin

missä meet 

ootko syöny lääkkeet

onhan sulla kalenterissa ajat terapiaan 

ulkokuori murtuu vain hoitsun edessä

jos edes silloinkaan

voitko sä valehdella ittes terveeks?

sun kela-kortissa lukee 112 

oot varmaan joskus näppäillyt siihen numeroon

ei siinä mitään

mielisairaus on sairaus

sairaus mielessä 

joka saa sun otsaan näkymättömän leiman

otsassa lukee hulluus 

jota muut varoo

väkisin hengissä yhteiskunnan rahoilla

eikö ookki hienoo

itseähän kuitenkaan ei saa tappaa

yhteiskunta pitää sut hengissä väkisin

samalla kun muu kansa tahtoo kaikki epäonnistuneet samaan huoneeseen

ehkä me ollaan jotain niin korkealla, että muut ei sitä tajua?

ei meitä tarvi pelätä

nakkaa lääke jos käyn hankalaksi

oot sä koskaan ollu niin vihainen
et sun pitää turvata turvallisuus lääkkein
monta kuukautta
kuusi kuukautta
ei lääkkeitä
ja nyt mä otin
puolikas pami
on päivän nami
psyykkisen tyyni
onko tää uusi tyyli
mä skippaan kaiken koska haluan olla pääni sisällä
siellä turva ja illuusio toivosta
tänäänkin mä oon kipee
hoitsulle en maininnut äänistä
koska tiiän mihin tää kaikki päättyisi