kello löi jo kuusi
painajaisesta se heräsi
joka on itseasiassa todellisuus

liian arka taas kaikelle normaalille
silti normaaliksi haluava
olla tavallinen

havahdun omaan nauruun
miten outo se onkaan
miten se ei olekaan minua
olen yhtä pokerinaamaa

minimaalisesti valot päällä
kotona ollessa onko mikään kotona?

en minä ennen ole meinannut oksentaa jännityksestä

En tiedä mitä kirjoittaa,

mä en jaksa

mun mieli pimenee ja pimeys syvenee päivien mukaan

mun voimat loppuu pian

Mä vaan haluan sulkea muurien ulkopuolelle muut

Mulla on kipuja, en jaksa enää voivottaa ääneen

kyllästyin ibuprofeenin syömiseen

Töissä mä vielä skarppaan, hoen tätä ei jatku enää kauaa

aina viikonloppuisin rööki palaa ja stressi koventaa otettaan 

samalla kun se hetkeksi sen hellittää

Jos Jumalaan uskoisin, apua rukoilisin

Mutta koska tästä on selvitty ennenkin, jotenkin mä taplaan tän läpi

Joku jossain sanoi, miten läheisten tuki vaikuttaa paljon mt- tyyppien toipumiseen

Jännä kun aikalailla yksin itseni tsemppasin pystyyn

ja tällä saatanan tuomitsemalla sekunnilla minä vihaan tätä maailmaa
vihaan näitä hengittäviä kaksijalkaisia, joita ihmisiksi kutsutaan
minä en nyt tahdo nähdä ketään
kaupassa lentää lintu
ei, se oli harhaa

juuri nyt en kestä pettymyksiä
mun pääkoppa on ylikuormittunut tästä kaikesta

antakaa nyt ihmisen levähtää
perkele

taloissa käytäviä ja mun sydän kierroksilla käy
mitä näillä seinillä näkyy
pakkoa ja elämän pysyvyys
sidottuna säntöihin eikä niistä sen enempää

Kaduilla on jotain kerrottavanaan
pensaiden takaa tarinoitaan kuulen niiden kuiskivan
Ei, väännän musiikkia isompaan
askel on edelleen raskas

Sen viisaan ja vanhan miehen kasvot kertoo eletystä elämästä
ja se eletty elämä on kohta eletty pois

Kaikessa pimeydessään ja koleudessaan aamut ovat elämän kauneinta aikaa
Kun päivä vielä nukkuu lapsosen viatonta unta
Yö tekee lähtöään jonnekin
kai se rajan takana uinahtaa
vaiko feenikslinnun lailla kuolee ja syntyy uudelleen
se aina aamulle tilansa raivaa

En kuitenkaan katso ohikulkevia silmiin
en minä niiden katseilla mitään tee
yksin helpompi hengittää

töissä keskitytään töihin
eikä kuunella sun pään sisäistä omaa ääntäsi, joka käskee sut hetkelliseen kadotukseen koska painat niin liikaa

eiks niin ? 

ja yöllä ei niellä kyyneleitä niiden lauseiden takia joita sun pään sisäinen ääni sanoo
yrittää saada sut murtumaan siihen tiettyyn muottiin
johon ei sovi yksikään

Ikävä niitä ihmisiä sieltä muistojen takaa
jotka rajalla matkaavat
Yhä useammin kehoni elää menetyt vuodet uudelleen
yhä uudelleen
Öisin herään ja mietin mitä täällä teen

Kysymyksiin en löydä vastauksia
Enkä tiedä mitä haluan elämästäni
tästä yhdestä perkeleen elämästäni

Kaikki ne biisit, muiden polttamien tupakoiden savun hajut, äänet ja paikat
Kuin vangittu sellissään kehää kiertää
niin minäkin yritän aurata tieni helvestistä
toisinaan tunnen tippuneeni kuoppaan uudelleen

Joku voisi puhua uusiutuneesta depressiosta
edes sekoamisen häivähdyksissä en myönnä miten tää kaikki vois olla liikaa
en aio elää helvettiä uudelleen, en anna helvetin liekkien polttaa ihoani

"mut eiks kieltäminen ollut pala sairautta?"

tää mun uusi elämä tuntuukin yhtäkkiä ahdistavalta
hassua, kun joskus palavasti uuteen elämään halusin
nyt en tiedä miten olisin
kuin tukahdettu riiviö olisi jostain happea keuhkoihinsa imaissut
ja nyt se korviin kuiskii

miten entisessä se kaikki onni olikin
ja tämä kaikki kaunis onkin perseestä

Päivällä en ymmärrä miksi yöllä panikoin sumeista ajatuksista
öisin kun edes taivas ei ole kirkas
Alitajunnan salat päivisin ruokittuna öisin ruokaa kiljuvat
Tule ja ravitse minut ahdistavin ajatuksin

Hajotessa niihin tummafonttisiin otsikoihin minä sisällöstä yritän itseäni tavata
En osaa käyttää vieläkään ääntäni oikein

Hiljaa hyvä tulee, polje kovempaa
Reippain ottein ja rauhallisin mielin,
polve kovempaa

Enkä minä tiedä onko tässä perkeleessä mitään järkeä
en osaa muutakaan

hengitysharjoituksia aamupalalla
puuron seassa suolaiset kyyneleet
Yössä unen levottomat liikkeet

Kävin puntarilla,
olen liian painava peilin edessä hymyilemään
joten kämpillä yksin hiljaa lymyilen

Liian arka kosketettavaksi,
älä puhu mulle, mene pois

Jos kertoisin olevani pahoillani
ja katsetta tällä kertaa en kääntäis pois
Korjaisinko koko potin itselleni?

Eihän niissä avautumisen tunteenpaloissa edes silmäänsä räpäytä

Kunnes silmät kostuvat, vaikka ei itketä

eilen mietin etten koskaan riitä ja nyt kaikki on taas outoa

(Samalla kun ostan uutta askia haluan lopettaa)

Halu aina seuraavaan lukuun eikä kirja edes kerro mistä se kertoo

en minä tiedä mistä ne laulut kertovat

Oudolla nuotilla ja tuntemattomalla kielellä

Yritän tulkata jotain jollekin

ikävä niitä aamuja
kun kevät on heräämässä eloon
niitä kevään aamuja, kun kaikki tuntuu syntyvän taas uudelleen

niistä aamuista minä jotenkin itseni löysin uudelleen
niissä aamuissa hymykin tuntui hengittävän

kesän aamuissa, päivissä, illoissa ja öissä taitavasti itseni kadotin

jospa syksyllä kaikki on taas toisin

(ja mulla on ikävä tiettyjä ihmisiä
mut mä en koskaan voi lausua mun ikävää ääneen)

valheen taakka on raskas kantaa
mutta onneksi meitä on tässä kaksi

minulla on omat kipuni ja itkuni
lattialla itken kipujen takia
kipu pistää itkemään

kaupassa vammainen,
kakkosluokan kansalaisen
(eihän sellaisia edes ole)
en osaa ääntää edes diagnoosiani

kipu vain tahtoo olla liikaa,
tahdon päästä liikkumaan

yön unissa heilutan jalkoja kuin pikkutyttö laiturilla kesäisessä säässä
"kato, näihin jalkoihin ei satu"

kuin kasikymppisen kehossa
parikymppisen epävarmassa mielentilassa

yritän nyt vain olla iso tyttö ja luottaa lääkärin sanoihin

lennä lennä varpunen
yön lailla lennä pois minusta

elämänmittainen virhe
suloinen virhe

ja minä en aio vastata
ei näin virheitä maksella takaisin

Viilletyt ranteet unen yössä vaeltavat
Kuolleet muistot ne eloon elvyttävät

Tänään en aio olla onnellinen
En ollut sitä eilenkään

Volyymia isomalle
jospa tärykalvot puhkeaisi

enkä enää kuulisi näitä sointuja
pahuuden sointuja jotka täydessä katkeruudessa vaeltavat

etten kuulisi yhtäkään suunniteltua kommentia höystettynä viattomuudella
kulisseissa reppanat elävät

olla kirjaimellisesti omissa ajatuksissa
olla vain itselle läsnä

ymmärränkö liikaa vai liian vähän
miksi kaikki ei vain loppuisi tähän
tähän iltaan

pahuuden sointukin lopettaisi uuden katkeran siemen kylvämisen

eilen koin pettymyksiä
kyyneleitä silmissä
tänään en haluaisi välittää
mutta silti tahdon tietää enemmän

kuntouttaessani polvea tunnen tehon siirtyvän väärään paikkaan
mitä teen väärin?

lääkäri sanoi vaivan menevän pois
mutta miksi muut sanovat tulevaisuuden olevan kivulias?

miksi liikunnasta nauttivan tulee ottaa varovasti
kun läskit melkein pakotetaan vasten tahtoaan juoksemaan

"potilaalle kerrotaan, että taudin ennuste on hyvä"

ei mulle kerrottu mitään

"edelleen kerrottava, että kivun paraneminen voi kestää useita kuukausia"

onneksi mä olen tottunut jo kipuun

Taivaanrannanmaalari voisi veistää teräksisen puun
ja taivaalle alati polttavan kuun
sanomattomat sanat seinille kaikumaan

Rakensin pyramidin yhden yön aikana
ja vain siksi, että astuisin sen ansaan
aina yhä uudelleen

Ja mihin se loputon yö nukahtaa
ikuisena arvoituksena matkalla

hetken kai olin häivähdys menneestä
"saanko tappaa itseni", google kertoo vastauksen

kyyneleet poskilla polttavat

en minä tiedä mistä ne laulut kertovat
sanomattomat sanat seinillä kaikuvat

huomenna kolme vuotta

"Kuuletko Tuomas?
Siellä sun kantabaarissa. Niin se Heinäpään bubi.
Siellä on sun kuva. Ja 300 nimeä.
Kuuletko vielä?
Meidän talo täyttyy kukilla.
Ja sun isä lukee sun facebook seinää.
Kuuletko vielä?
Lenkillä ajattelin vain sua.
Mä muistan miten siistiä oli pentuna tulla Prisman heseen.
Siitä teki siistin se,
että sä olit siellä.
Muistatko sen aamun kesällä.
Mä muistan.
Kuuletko vielä?
Menossa on jääkiekkopeli,
ja se on sulle.
Meillä on ikävä sua♥"

Myrkyissä ravistettu

Viime kuukaudet, miltä ne näyttivätkään

Halusin luovuttaa
halusin voittaa
uskoin ihmisiin
petyin ihmisiin
vaalin uusia ihmissuhteita
päätin pettyneitä ihmissuhteita
huolehdin itsestäni 
tahdoin tappaa itseni 
uskoin elämään 
usko elämästä lakkasi
pelkäsin masennuksen uusiutumista 
huomasin levon sydämessäin
ryyppäsin 
yritin lopettaa tupakoimista
kunnes aloitin sen uudelleen
lääkäri pisti dieetille jolle en halunnut
laihduin ilman tahtoani
pelkäsin syöpää
lihoin
sain veljen lähemmäs asumaan
halusin lopettaa koulun 
halusin lisää opetusta koulussa 
tunsin olevani paska
tunsin olevani maailman huipulla

On tässä myrskyissä eletty, 
melkein loppuun palaneena toivon rippeet itsestään ravistanut

Sama kuoppa yritti kutsua
kuiskaili mukaan 
jossa muistojen minä 17 vuotiaana yhä vaellan

Elämä riippuu siitä mitä itsellesi sanot 
Miten kovaan taistelet 

Kriisistä kriisiin 
käsi kädessä ne vaeltaa loputtomalla vaelluksella

Menneitä

8.2

Maalaa ahdistukseni värein
Se puristava tunne rinnassain
joka syvemmältä viillon aukaisee

Epätoivon häivähdys silmissä
kaikii valkoisilla seinillä
Maalaa nuo seinät jollain kauniilla
Onko musta väri?

Verenpunaisena tahrittuna sängyn lakanoihin
Millä ajatuksella leikittelet
kun kaiken taka-alalle työnnät?

Nuo valkoiset seinät
kaiken jo nähneet
Samalla kuluneella levyllä seuraavaan päivään
On meitä muitakin syvissä vesissä uineita

--

Bussitolpalla kaksi samaa maailmankuvaa elävä
toistensa lauseita täydentää
Eri kengissä, samoilla silmillä eletty elämä
(Voin kuulla sun muistot)
Kylmyys kehossa, tupakansavua ilmassa
(Voin nähdä sun muistot)
Muistot nuo jossain korvakäytävässä kaikuvat
Samoilla silmillä, roskiin heitetyt kengät
mä ymmärrän se sanat
jotka kipu on muokannut
(Oo kipua vahvempi)

--

9.2

Mikä on tuo teräesine joka jäljen painoi
Nimeksikö se viillon kertonee?
Ihan silleen äkkiseltään
Turtana stressille ettei fyysistä kipua ole olemassa
Pää hajoo

Joku ottaa vauhtia valkoisista viivoista
Mut se punainen viiva kertoo mielenrauhasta
Kuin odottava äiti laskettua aikaa sormillaan tavaa

Edes sielultasi et voi kieltää miten hyvältä se tuntui
Pysy salassa muiden katseilta ja korvilta
Pysäkillä näit miten osaston piirit ne pienet on
(Kyllä potilas suljetun toisensa tunnistaa)

Katso miten kivun kanssa samaan tahtiin hengität
Alkoholistilla on pullot
Sulla on puukot ja veitset
(Mut anna olla vika kerta)
Kaikilla omat kivut ja kasvuatarinat
"Tää on vika kerta"

Selvinpäin kädet verillä kohti tuonelaa
"Tää kaikki riitti, 
tää oli nyt viimeinen nitti"

Itseaiheutettu kipu säryn kauas taluttaa

Pimeydessä vaelsi tuntematon sotilas
kansi viimeisen päälle hiottu
ja sisältä kaikki rikottu
Sirpaleina sodassa
tajuttomana ensiavussa
Onneen ei oikotietä

Mikä kahtoi olla viimeinen ajatus
Kai kaikkeen on jokin selitys? Nyt kaikki on varmaan paremmin?

Kuiskaamatta tiedän olon tuon lohduttoman
Seinä vasten selkää
Minä ymmärrän

Olo vellova, mieli sumuinen,
tunteet kadonneet jonnekin sielun taakse
sydän ei tavoita mitään

Lepää rauhassa, kyllä sä näät tän kaiken