mieleni luo tyhjyyttä

tiedän vain miten väsyttää 

väsymys porautuu luihin ja saa silmäni tippumaan kiinni 

tippua

tiputtaudun

unimaailma

maailma unessa 

mikä on sinun tarina?

olo lohduton 

tiedän mitä janoan 

tiedän että oikein tein

kun suljin kirjan ja sen poltin

väritän seuraavan pirtein värein

voisin kertoa sinulle tarinoita rakkaudesta
ihan vain huomatakseni etten usko niihin itsekään
miksi kaikki kaunis on luotu särkymään
onko mikään silkkihansikas niin pehmeä
ettei mikään siinä rikkoontuisi

povaan sinulle onnen tupakan puruista
povaan sinulle onnen iloliemestä
joka tänäänkin tappaa vähintäänkin yhden sielun
kuiskaan sanat jotka kaikuvat korvillasi
et tule koskaan ymmärtämään
(muista ettet ole koskaan sen parempi, sinäkin synnyit tyhjin käsin) 

kerron samalla rakastavani kun jokin sisältä kuoli
pilvilinnat eivät kestä ikuisesti
oletko sinä koskaan kuollut sisältä ja elvyttänyt itsesi eloon?

minä kävin siellä jossain
siellä jossain jolta muut silmät sulkevat
ja kehtaat sanoa ettet ymmärrä 
et ole yhtään sen parempi

olisipa vain yksi trauma kannettavana
tajuan nyt miksi mä oon monesti niin varovainen

mitä jos se ei tarkoittanutkaan mitään
mitä jos niin oli tarkoitettukin
tarkoitettu olemaan ei mitään
ilmassa leijuva
kysymysmerkkinä otsassa
kutkuttava tunne mahanpohjassa
mitä jos lopputulos onkin jotain mahtavaa
salaperäisenä lipas haudata
silti niin moni sanoo muuta
en tiedä
ja eikai mun tarvitsekaan tietää

jos mä jotain voisin kertoa mitä tiedän
tiedän että oikeat ihmiset ympyröi mut
uusia ihmisiä joiden seurassa viihtyy
sisäpiirivitsi ja sä tiedät ystävyys on syntynyt
pieni kevyt kenttävittuilu, sä tiedät että ystävyys on syntynyt

mä olen kasvanut ja mä kasvan lisää
mut on muovattu aineksista joita edes uusi myrsky ei tuhoa
vahva, vahvempi

meistä jokainen on eksynyt joka etsii toista
suloinen tieto siitä
miten tuolla maailmassa on vielä ihmisiä jotka tulee kuulumaan mun elämään
miten mä tulen heidän kanssaan nauramaan maha kippurassa ja kokemaan riidat

voittajia meistä jokainen
ei kuulunut elämään itsemurhan menevää aukkoa
ei niin tähtiin kirjoitettukaan

välillä tunnen miten voisin taas pudota
välillä tunnen jotenkin olevani ainoa
niinkuin lehdet puusta maahan maatuvat
miten tuuli puhaltaa kylmää
ja yöt ovat pimeitä
pohdin taas paikkaani elämässä
keneen puoleen kääntyä
kun joku vastustamaton voima lyö turpaan?

ne vanhat biisit entisestä elämästä
filminauha kaaoksesta
ikuiset muistot kehossa
kipu rinnassa

öisin salaa mietin
josko vanhaan palaisin
entiseen tyydyttyvä
oliko se minun elämä?

mutta koska olen utelias
seuraavakin päivä on rikas

eristäytynyt
eristetty

olen nähnyt helvetin
poltattanut karrelle ihon
joku joskus sanoi etten ole kuin muut

askeleen ollessa niin raskas
se kevyeksi muuttukoon
jospa paha onkin hyvää
ja hyvä on pahaa
mikä on kaiken lopputulos?

lukiessani muiden postauksia, eläydyn niihin myös fyysisesti
mä pystyn samaistumaan niin monen tarinaan
niin monen
haluaisin vain halata noita taisteluun väsyneitä, miten sinunkin kohdalla kaikki helpottuu
miten paha olo pois lipuu
miten sinunkin sydän rauhan saa
ja voit taas hengittää
kertoisin miten voit käydä taistelun vain pysymällä hengissä
kuolleena olet kuollut
et pääse takaisin vaikka miten haluaisit
olet siellä ja tulet pysymään siellä
ja minä tiedän
se kohtalo ei ole haluttu
jokaisen sekunnin, minuutin, tunnin minkä hengität
olet askeleen päässä voittoa

(kotona mun mieli dissosioi
meinasin jo hermostua)

mun vointi on hyvä ja oon jaksanut olla reipas

mut kysynpähän vain
milloin menneisyyden kivut katoaa?
kannanko loppuelämäni rintakivun taakkaa
sen kertoessa kaikki ne traumat
jotka uudelleen ja uudelleen koin

vaatekaupassa mietin
mihin traumaan liittyvän ärsytyksen koin?

miksi keho kertoo muiston
mutta mieli ei muista mitään?