Huoh. Viiltelin tänään. Viimeksi oon viilelly 2-3 viikkoa sitten. Ei mua ees ahistanu ennen viiltelyä. Nyt sitten meinaa ahdistaa, otin 25mg ketiä, toivottavasti ei pahene.

Oon vaan niin yksinäinen. Päivät on pitkiä kun ketään ei tapaa. Näen satunnaisesti veljeä ja viikonloppuisin pakenen porukoille ettei tarvitsisi kestää viikonlopun pitkiä tunteja. Joulu meni tosi kivasti ja harmittaa että joulu on ohi. 

Ens kuussa aika johonki kongitiiviseen terapiaan. En yhtään tiiä mitä se pitää sisällään.

Siinä mielessä ollu hyvä vuosi et osastolla en oo ollu. Mulle on haettu pysyvää eläkettä ja saas nähä hyväksyykö Kela sen. Kaikki hoitajat sanoo että saan sen, pitää kai uskoa niitä. Oon yrittänyt olla stressaamatta siitä, se kun ei auta asiaan.

Mut hyvää uutta vuotta kaikille!

 Hyvää syntymäpäivää mulle! 

Kävin mtt:ssa. Omahoitaja oli vastasss ulkona ku mtt vaihtanu paikkaa. Kuulemma lääkäri aikoo puhua toiselle lääkärille mun lääkityksestä, et onko jotain muuta lääkettä, koska Leponex ei oo toiminu kunnolla. 

Tein jauhelihakeittoa. Kohta syön kakun jäämät, äiti ja veli kävi eilen kakkukahvilla, koska tänään eivät kerkee.

Oon vähän pettynyt mun "kavereihin". Tasan yks kaveri onnitellu. Oonko niin paska ihminen että ei voi ees onnitella..

 Ahdistaa, masentaa, stressaa, tekis mieli nukkua, tekis mieli kuolla.

Olin aluksi huolissani veljen tilanteesta. Stressasin ja ahdistuin. Nyt veljellä on kaikki ok, etsin uuden huolen. Viillot käsivarsissa lisääntyy. Kuun lopussa on lääkäriaika johon tulee äiti. Pelottaa mitä äiti sanoo. 

Tekis mieli suunnitella omat hautajaiset. Mulla ei oo kavereita (okei yks on), ei kellään jää ikävä. Ja jos näkee niin siitä pääsee yli. 

Huomenna on synttärit, 28v ja määräaikaisella eläkkeellä. Vittu, en oo menestynyt.

 Mtt-aika oli tänään. Omahoitaja kysyi pärjäänkö kämpillä. Kyllä mä pärjään, vaikka ahdistaa ja telee mieli viilellä. Omahoitaja puhui myös iltatuetusta, et myös iltaisin kävis ohjaaja. Siitä oli kuulemma ollu puhetta kevään palaverissa, mut kiitos sähköhoidon en muista mitään.

Viime yön olin porukoilla. Nukuin huonosti mutta päiväväsymystä ei oo ollu.

Aamulla ahdisti, sai aamulääkkeiden kanssa ottaa tarvittavaa. Huomenna tulee ohjaaja ja perjantaina liikkuva avohoito. 

Ehkä tää tästä.

 Liikkuva avohoito kävi eilen. Sain kerrottua viiltelystä, ahdistuksesta ja alieneista. Ne oli kirjoittanut Kantaan pitkästi noista mun alien kokemuksista. Ens kuussa on lääkäriaika, sinne tulee porukkaa, mm.äiti. mietin miten rehellinen pystyn olemaan ku äiti on mukana. En halua että se huolestuu. 

Alienit on kyl kummia, ne lähettää mulle viestejä. Millon ne pyytää viilteleen tai suunnitteleen omia hautajaisia. Joskus taas ne lähettää viestiä et ne suojelee.

Stressaan saanko kuntoutustuelle jatkoa. Omahoitaja sanoi että tod.näk.saan, "sinulla on kaikki perusteet jatkolle". No, helmikuuhun on vielä matkaa. 

Oon miettinyt kysymys-vastaus postausta, mut en tiiä lukeeko tätä kukaan. Oon tosin ollu hiljainen, oon käyny lukeen vaan muiden postauksia..

Tekis mieli viiltää. Tekis mieli nukkua. Tekis mieli kuolla pois. Joko saan suunnitella hautajaiseni? Eilen oli kivaa mut silti pää huutaa itsemurhaa. Alienit ohjaa mun käytöstä. 

En jaksa ees kirjoittaa. Ei mun elämään mitään kuulu. Oon niin yksin.

 Masentunut olo. Oon niin yksin. Pommitan veljeä whatsapissa, eikä se vastaa. Varmaan kyllästynyt muhun ja mun seuraan. 

Tekis mieli viillellä, tekis mieli kuolla, tekis mieli laittaa nukkumaan. En halua olla elossa mut pelkään vähän kuolemaa. Alienit on totta. Sain vasta ens viikolle mtt-ajan ja ohjaaja tulee vasta torstaina. 

Syön liikaa herkkuja. Kun ei oo mitään tekemistä niin syön. Ja se näkyy painossa, pudotettavaa on ainakin 20kg. Vihaan itteäni, oon ruma ku oon lihonnu. Ei musta ois parisuhteeseen. Välillä haikailen exän perään, mut ei siitä mitään tulis. 

Tekee niin paljo viiltää. Kelitki on viilentyneet niin vois pitää pitkähihaista.

 Tulipa itkettyä piiitkästä aikaa.

Oon niin vitun yksinäinen. Jos en näe veljeä, niin omahoitaja ja ohjaaja on ainuita, ketä näen. Kerran viikossa käyn porukoilla yökylässä.

Porukoiden toinen kissa ehkä lopetetaan. Keskiviikkona sillä on kontrolliaika. Hyvästelin kissan lauantaina varalta.

Tekis mieli viillellä.. pää sanoo et alienit on mun kavereita, mut niillä on vain pahaa mielessä.

 Nyt tiiän mikä vaivaa. Alienit ulkoavaruudesta ovat valinneet mut niiden kokeiluun. Eli kaikkki tunteet paitsi ahistus ja stressi on alienien hallussa. Ne tarkkailee mua. 

On tässä ollu oloja. Nyt sellanen olo et alienit tarkkailee. Tekis mieli laittaa omahoitajalle viestiä. Mut pelkään osastoa. Mut toisaalta en voi olla hiljaa, tekis mieli huutaa isoon ääneen. En pysy paikallani ku mietin vaan alieneita. 

Viiltelin muutama päivä sitten. Kerkesin olla erossa terästä sellaset pari viikkoa. Psykologin lausunto tuli ja melkein jokaisesta testistä selvisin normaalia heikommin. Huoh.

Viilto sinne, viilto tänne. Viiltoja liikaa, katso kuinka terä viiltää ihon. Verta valuu, tiedän olevani hengissä. Hallitonta viiltämistä, kun en osaa muutakaan. Sitten etsit laastaripaketin, arvet piiloon mutta kipu jää. Kirvelee, mutta se on kaiken sen ansiota. 

Tänään ei taida olla hyvä päivä.

Mitä mulle kuuluu? En oikein osaa vastata. Oon ollu eristäytyneenä kämpille, vkonloppusin käyn porukoilla. Ajatuksia joko ei ole tai sitten niitä on, mutta ne on ahdistavia ja pelottavia.

Eilinen ilta oli hirveä. Lähdin veljen seuraks kauppaan. Ja meinasin saada paniikkikohtauksen. Ahdistusta jatkui vaikka pääsin kämpille, menin kylmään suihkuun ja se auttoi vain hetken. Ja sitten sorruin viiltelemään. Sekään ei oikein meinannu auttaa. Ajan kans ahdistus onneksi väheni.

Tänään vähän ahdisti käydä kaupassa ruokaostoksilla ja pyysin ohjaajaa mukaan. Yleensä ohjaaja on odottanut pihalla ku käyn kaupassa. Selvisin ihan hyvin reissusta.

Nyt katson ulos, vettä sataa. Puhdistaisiko vesisade kaiken paskan mikä velloo sisällä. Välillä tuntuu et tää on vika kesä minkä vietän.

Eläkkeen saajan hoitotuki onneks hyväksyttiin. Olin varma et se tulis hylkynä takas.

Ahdistaa. Mtt aika ois ollu tänään yhdeltä mutta en saa itseäni mtt:hen. Laitoin omahoitajalle viestiä että mulla on migreeni, mikä on vale. Nyt ahdistaa kun en mene mtt-käynnille. Tosin omahoitaja soittaa yhden maissa.

No miten selvidyn ahdistuksesta? No ottaa terä käsiin ja viiltää. Ei se ees auttanu ahdistukseen. Koko ajan mietin pitäisikö sittenki lähteä mtt:hen mutta aika alkaa loppua. Bussi menis kohta.

Äh, en tiiä.

Muoks 13:59// sain mentyä mtt:hen. Kerkesin bussiin ja nyt ahdistusta on vähemmän. Onneksi lähdin.

Viilto sinne, viilto tänne. Mitä pahaa yksi viilto voisi aiheuttaa, paitsi sen että olo helpottuu hetkeksi. Tiedän sen olevan väärin, mutta en voi itselleni mitään.

Tänään olisi ollut mtt-aika. Mutta ei, en päässyt. Ahdisti. Joten sovin soittoajan. Vieläkin meinaa olla hankala olo, mutta en aio viillellä. Ei tänään, enää.

Kohta on juhannus. Keskikesän juhlaa, mut mä vaan mietin miten tää kesä on mun viimeinen.

Viime päivät on mennyt silleen et stressaan. Eka stressasin hammaslääkärikäyntiä, sitten mtt:n lääkäriä ja nyt Kelaa. Mulle ollaan hakemassa hoitotukea. Muuten jees, mut stressaan et se hylätään ja samalla multa evätään kuntoutustuki. Äiti, veli, kaveri, ohjaaja ja omahoitaja sanoo että kuntoutustukea ei evätä mut eipä se vähennä stressiä. Laitoin Kelalle viestiä asiasta ja nyt ahistaa et ne jo nyt evåä kuntoutustuen.

Viime pe oli mtt:n lääkäriaika. Lääkäri kysyi mitä mieltä olen tuetusta asumisesta, että se olisi hyvä vaihtoehto. Samaa mieltä oli toimintaterapeutti. Vastaus, en halua muuttaa. Rytmit menis uusiksi enkä näkis veljeä niin usein ku nyt nään.

Liikkuva avohoito lopetti käynnit. Kuulemma toiminnallinen kuntoutus ois parempi ja ohjaajam pitäis käyä pari kertaa viikossa. Nyt ohjaaja käy vaan kerran viikossa. Saan edelleen soittaa liikkuvaan, jos tarve tulee.

Siinäpä ne kuulumiset lyhyesti. Toivottavasti tästä kesästä tulis hyvä, eikä jouda osastolle. Sinne sais poliisit kantaa mut.

Eilen kävi liikkuva avohoito. Sain kerrottua kuolemantoiveista, suunnitelmista. Se helpotti oloa sillä en ole tänään miettinyt itsemurhaa. Tosin viiltelin tänään. Enkä tiedä miksi. Jotain hyvää, sain tehtyä ruuan.

Tämmönen pieni päivitys.

Huoh. Jotenki masentaa. Haluaisin vaan nukkua ettei tarvis olla hereillä. Mut pakko pysyy ylhäällä ku äiti tulee pesemään ikkunoita.

Viiltelin taas. Eilen. Ahdisti eikä ollu mitään tekemistä. Vaikka vähän aika sitten ajattelin, että en enää viillä ku siitä jää jäljet. Mut paskat.

Toimintaterapiaa on enää yks kerta jäljellä. Sillon saa kuulla arvion yhteenvedon. En tiiä millä mielin siitä ois.

Ei tää kirjoittaminen oikeen suju.

Yllätys yllätys mitä tein. Viiltelin. Okei ei ollu ku pari hassua mut silti. Aina toitotetaan terveellisiä vaihtoehtoja kuten tää kirjoittaminen mut en näköjään opi irti huonoista tavoista. Enkä tiiä haluanko irti niistä. Se viiltelyajatus on vähän niinkuin "hmm, keittäisinkö kahvia". Eli ei mua ahista et miks viiltelisin. Mut kai takana on kuitenki olo et kaikki ei oo hyvin. En vain tunnista sitä. Oon niin vitun yksinäinen et on ihme että en oo osastolla.

Eilen aloitettiin mtt:ssa toimintakyvyn/työkyvyn arviointi. Ne käynnit kestää 1-2h ja voi luoja, en halua mennä sinne! En osaa tehdä tehtäviä ja keskittymiskyky ei riitä. Toi käynti kesti 1h15min ja oli tosi hankalaa. Oon tottunut siihen et mtt-käynnit kestää sen vartin. Onneks tuota kestää vaan 5 käyntiä.

En tiiä oonko kuullu ääniä. Pari yötä taaksepäin kattelin kuulokkeilla Youtube-videoita ja silti kuulu jotain epämäärästä mölinää. En tiiä tuliko se naapurista vai oliko se harhoja.

Illat on ollu aavistuksen helpompia ku oon ottanut 50mg leponexia siinä kuuden maissa illalla. Vähemmän vainoharhanen olo, mikä on hyvä.

Tänään on viiltelystä huolimatta ollu ihmeellinen päivä: sain tehtyä ruokaa, imuroin koko asunnon JA kävin lyhyellä kävelylenkillä. Meinas siellä olla vainoharhoja mut selvisin.

Viiltelin taas. Miksi en opi että se ei oo hyvä idea. Ei mua ees ahistanu, tuli vaan mieleen et vois viiltää. Vähän niinkuin ajatus että keitänpä kahvia.

Omahoitaja oli puhunut lääkärin kans mun lääkityksestä. Ja mikä on lopputulos? No lääkäri haluaa aloittaa ketipinorin pienellä annoksella. Enkä tiiä mitä mieltä olla siitä. Isommalla annoksella Mulle tuli pakottava tarve syödä ja sen takia lihoin, lisäksi nenä meni tukkoon ja seuraava päivä meni lääkepöhnässä.

Voispa vaan kuolla pois.

Voi apua. On niin huono olla. Tekee ihan pahaa ja itkettää, mut itku ei tuu. On niin itsetuhoinen olo ja viilsin pari viiltoa. Tekisi mieli laittaa äitille viestiä et tuu hakemaan mut kotiin, et jos olo helpottas. Mutta on jo "myöhä", äitiäki varmasti väsyttää. Veljeä näin tupakin verran, ei se tuu kylään vaikka pyysin. En kehtaa koko totuutta kertoa hänelle. Yritän nyt vain keskittyä hyviin asioihin. Mut seki on vaikeeta. Saas nähä mitä illasta tulee..vielä vois soittaa liikkuvaan avohoitoon mut en uskalla.

"Keskusteltu potilaan tilanteesta omahoitajan kanssa. Potilas halunnut kotiuttaa itsensä tuetusta asumisesta vaikka itsenäisen pärjäämisen haasteet ja tiiviimmän psykososiaalisen tuen tarve vaikuttaneet merkittäviltä. Ohjaajan käynnit 2x/vk ja liikuvan avohoidon käynti 1x/vk. Pt sanonut omalle hoitajalle, että iltapainotteisesti harhoja ja pelkää pimeää ja mörköjä. Klotsapiinipitoisuus otettu, tätä ei vielä vastattu. Leponex käytössä annoksella 100mg 1½x1. Potilas voi muuttaa Leponexin annostelua siten, että ottaa 50mg jo aikaisemmin illalla ja loput 100mg myöhemmin. Tarkistetaan klotsapiinin pitoisuus ja jatkossa tarv. lamotrigiinin kombinointi lääkitykseen."

Lääkäri oli kirjoittanut Kantaan. Omasta mielestä pärjään ihan kohtalaisesti. Sitä se työterveyslääkäri kysy useaan otteeseen, mä pärjään, jos en hyvin niin huonosti. Enkä mä ole sanonu omahoitajalle että ois muka harhoja. Vai onko sitten mun pelkotilat ja ahdistus edenny psykoottisuuteen. En tiiä.
Lamictalia en aloita vaikka mikä ois. 

Aurinko paistaa mikä on ihanaa. 

Huoh, viiltelin taas. Muutama pieni viilto, ei se pahaa tee. Vai tekeekö? En osaa sanoa, en toivo että muut viiltelesivät.

Omahoitaja soitti tänään. Kertoi että lääkäri suunnittelee aloitettavaksi Lamictalin. Sanoin että ei kiitos, vuosia sitten mulla meni sitä ja sain siitä ihottuman. Omahoitaja sit tokasi että no siinä tapauksessa ei aloiteta sitä.

Eilen illalla joko kuulin ääniä tai äänet kantautuivat naapurista. Mutta vaikka laitoin kuulokkeet korville, ääniä kuulu siitä huolimatta. Kahden miehen epäselvää puhetta.

Sain sentään tehtyä ruokaa tänään. Jotain hyvää tähän päivään.

Viiltelin taas. Ei mulla oo ees pahaa mieltä, eikä ahdista. Se sattui vähän ja lopetin muutamaan viiltoon. Silleen että jäljet mahtuu laastarin alle.
Ois varmaan pitänyt soittaa jollekin ennen viiltelyä. Joku liikkui rapussa ja menin ovisilmään tuijottamaan, et joko se tulee tappaan mut.

On jotain hyvää tänään tapahtunut. Ohjaaja tuli puolen päivän aikoihin, käytiin ruokakaupassa ja hänen tuen avulla sain imuroitua. En ees muista millon viimeksi täällä ois imuroitu.

Oon vaan niin hemmetin yksinäinen. Nyt saa hyvällä omalla tunnolla erakoitua kämpille kun korona jyllää.
Vai oonko mä taas menossa huonompaan suuntaan, ei voi tietää..

Hohhoijaa, pitäs pikkusen useammin päivittää tätä blogia. Tosin en tiiä lukeeko tätä kukaan, toisaalta ei se haittaa. Jääpähän mulle jotain muistoa, kun sähköhoidon takia muisti vieläkin temppuilee.

Kävin tänään mtt:ssä. Hoitaja meinas et juttelee ens viikolla lääkärin kans, et nostetaanko leponexia vai sit joku rauhoittava lääke. Illat on niin saatanan vaikeita, pelkään ja ahdistun siitä, että näen jotain mörköjä tai peilistä kattoo mörkö. Just ja just uskaltaa suihkuun (en osaa käyä muulloin suihkussa ku vaan illalla).

Ens viikolla on isompi palaveri. Ja veljen lääkäriaika, mihin meen mukaan.

En jaksa kirjottaa enempää, hahah.

Vittu mitä paskaa. Haluan kuolla. Ei mua ees ahista, mikä selittäs kuoleman halun. Oon vaan niin kyllästynyt mun elämään. Jos ois rohkea niin muuttaisin tapaa elää. Muuttais toiseen kaupunkiin ja alkais elää. Ei tästä kirjoittamisestakaan tuu mitään, yks ja ainoa ajatus päässä ja seki liittyy itsemurhaan. Mutta en uskalla puhua siitä ääneen, että en joutuis osastolle. En todellakaan oo menossa osastolle.

Sähköhoito sujuu nyt rutiinilla. Oon huomannut että asioille lähteminen on paljon helpompaa, eikä ahista niin paljoa. Lisäksi musta on tullut sosiaalisempi.

Saan olla tuetun asumisen yksikössä 11.2.asti. Ens viikolla on palaveri, mihin osallistuu mtt:n hoitaja, sossu ja työntekijä tuetusta asumisesta.

On tässä välissä ollut mielikin matalalla. Välillä tekis mieli vaan tappaa ittensä. Mut en tee mitään itelle, koska en halua joutua osastolle. Sähköhoito on samassa rakennuksessa ku osastot, alkanut ahistaa mennä sähköhoitoon kun osaston oven ohi pitää kulkea.

Nyt taidan laittaa lepäämään. Yö meni pätkissä.

Ekasta sähköhoidosta selvitty. Aika oli keskiviikkona 8:30. Isäpuoli tuli hakemaan, koska tuetun asumisen yksikön työntekijät ei saa kuljettaa autolla asiakkaita. Turvallisuuden takia vissiinki.

Me oltiin sähköyksikössä aika etuajassa. Ilmoittauduin ja menin odotusaulaan. Jännitti, kun ei tiennyt mitä tapahtuu. Sit olikin mun vuoro.

Menin sängylle makuulleen ja hoitajat alkoi valmistelemaan mua nukutukseen. Jotain geeliä laitettiin otsalle ja piuhoja tuli muistaakseni rintakehään ja päähän. Kanyyli laitettiin vasempaan käteen. Sitten sanottiinki hyvää yötä ja nukutusaine laitettiin. Hetkeä ennen nukahtamista koko kroppaa kihelmöi.

Sitten heräsinkin heräämössä. Olin ihan ihmeissäni, että eikö vielä koko toimenpidettä oo tehty. Pää oli kipeä ja samoin nielu. Sain siellä buranaa. Söin siellä aamupalan ja hoitaja soitti isäpuolelle et saa tulla hakemaan. Siitä sitten siirryin tuetun asumisen yksikköön.

Eilinen oli yhtä helvettiä kipujen takia. Koko kroppa oli aivan kankea ja sängyssä pelkän asennon vaihtaminen kävi tosi kipeää. Jospa nuo menee ohi ku sähköhoito pääsee kunnolla alkamaan.

Mulla ois pitänyt tänään olla sähköhoitopäivä, mutta mulla oli sairaalassa tarkemmat verikokeet ja ultraäänitutkimukset. Lähdin sieltä suoraan porukoille viettämään viikonloppua.

Hoitaja sanoi sähköhoitopäivän illalla, että vaikutan paljon virkummalta sähköhoidon jälkeen. Oispa mahtava jos se näin pian auttais!

Niin se vaan vuosi vaihtui. Jospa tämä vuosi olisi parempi, viime vuosi oli raskas.

En oo enää osastolla. Muutin 12.12.19 tuetun asumisen yksikköön. Hoitajat ja muut asukkaat siellä on ihan mukavia. Siellä ollaan 1-3kk, mun kohdalla ei tuu pitkää reissua. Pitäis alkaa olemaan omilla kämpillä, nyttenkin oon porukoilla viikonloppua ja loppiaista viettämässä.

Keskiviikkona alkaa sähköhoito. Mikä ahdistaa ihan saatanasti. Tiiän et jännittäminen uutta kohtaan on ihan normaalia. En haluais alottaa sitä, mut pakkokai se on. Perjantaina joutuu menemään sairaalaan tarkempiin verikokeisiin ja ultraääneen.

Toivottavasti tämä vuosi on parempi. Toivottavasti sähköhoito auttaa pelkoihin. Toivottavasti tänä vuonna pääsen takaisin töihin. Kuntoutustukea on myönnetty helmikuuhun 2021 asti.