vuonna kakstuhatta jotain
se tais olla kakstoista
mä mietin miten en osais elää ilman terapiaa
lääkityksiä kun alettiin puremaan mä pelkäsin että tässä käy huonosti
etten mä selviäis
vuonna kakstuhatta jotain
tää on neljätoista
mä olen ilman lääkkeitä ja ootan loppulausuntoa mtt:stä
omahoitajan halaus sinetöi lopun kaikelle
oisin voinut sanoa kiitoksen vielä kerran
oisin halunnut sanoa sen henkilökohtasesti lääkärille
mutta ehkä omahoitajan terveiset lämmittää mieltä
mulla menee hyvin ja joskus mä alotan kriisiterapian
mut niinku sanoin omahoitajalle, mulla on tunne etten kuulu enää mtt:n piiriin
ne seinät, rakennus ja koko systeemi ei sovi muhun enää, mä en sitä tarvi
(toisaalta mä saan vielä vuodet päivät ottaa yhteyttä omahoitajaan jos haluan)
rikkomisen jälkeen seuraa parannus
11 pvä ilman röökiä ja mä pärjään
perkele mä pärjään tässä maailmassa josta joskus halusin pois
Ihanaa että sullakin menee niiiin paljon paremmin nykyään, tuli hyvä mieli tästä postauksesta! :)
VastaaPoista