Tahdon sinne missä ei satu

Odotusaulassa on hiljaista
Kuulen sydämeni sykkeen, miten kovaa se hakkaa
Työterveyslääkäri kutsuu sisään, tuttu lääkäri, sen seurassa on nyt helpompi olla

"No miten on mennyt?"

"No ihan hyvin, oon ollut väsynyt"

Hiljaisuus. Kyyneleet valuvat poskille
Nyt ne helvetin muurit sitten aukenevat

En muista mitä kerroin lääkärille. Kanta- sivuilla lukee "itsetuhoisia ajatuksia, ei toteuttamisaikeita vielä". Toivoisin, että työmatkoilla sattuisi jotain kamalaa. Tulisi kolari, tai jäisin auton alle. Sitä kai se tarkoittaa.

Lääkäri ehdottaa sairaslomaa. "Ei tälläinen mene päivässä tai parissa ohi, ehdotan että kirjoittaisin loppuviikon" 

Alkuun en tahdo suostua, sillä olisin huono työntekijä. Surkea. Paska. Arvoton. Mutta lääkäri sanoo että hän nyt määrää. Ja että 
"tuu maanantaina käymään, niin katotaan tilanne uudelleen".
Siis mitä hittoa, sairaslomaa. Koko tilanne tuntuu aivan hullulta, uskomattomalta. Järkyttää, lääkäri mittaa verenpaineet, nekin on kahdella eri mittauskerralla koholla. Lääkärikäynnin jälkeen soitan esimiehelle. Sanaton, hämmenyneitä tokaisua. "Ota itsellesi kaikki aika" "Joo, heippa".

Samana päivänä istun työpsykologin luona. Psykologi puhuu kirjakieltä, se saa mut taas itkemään.
"Luuletko että tämä sinun tilanteesi johtuu töistä, vai voisiko mielesi olla muista syistä musta?" 
En tiedä. Kerron että ihan sama miten paljon nukun, oon väsynyt. Oon aina väsynyt.
Psykologi sanoo sen kuulostavan masennukselta. Kyyneleet nousevat taas silmiini. Lähden kotiin.

Itken. Itken koko seuraavan päivän. Valehtelen muille työvuoroista. "Joo hmm, meen aamuun" Ei, itken sen koko hemmetin aamun.

En tiedä, mitä teen. Pienessä mielessäni olen pyöritellyt masennuksen mahdollisuutta, tutkinut nettiä.
Mutta se, että masennus olisi elävä totuus, että se olisi minussa ihan oikeasti, on järkyttävää.
En halua masennusdiagnoosia. Mitä jos joudun uudelleen aloittamaan lääkityksen? Entä mahdollinen lähete mt- toimistoon? Miksi minä? Miksi minä uudelleen? Mitä pahaa olen tehnyt?

Olen miettinyt viimeisen vuorokauden tätä tilannetta. Itkettää ja ahdistaa, en uskalla palata maanantaina töihin. Mitä hittoa mä sanon muille?

Tuntuu, että matto olisi vedetty jalkojen alta. Onko tää elämä hyvä tälläsenä? Onko loppuelämäni sitä, että välillä sairastan masennusta ja välillä olen terve. Onko tää sen arvoista? Onko masentuneen elämä arvokasta? Tunnen olevani huono. Ruokahalukin tippui kertarysäyksellä. Eilen nauratti, mutta se siitä, tunteet puuttuivat. Tunnen olevani onttopuu, joka on täynnä ahdistuksen siemeniä.

Olisipa tämä vain unta. Mitään sairaslomaa ei olisi, ja voisin olla onnellinen.