Välillä ollut sellainen tunne, että en pärjää kotona. Mutta en halua osastolle, koska se ei loppupeleissä pelasta tilannetta.
Mutta illat ovat niin vaikeita. Aamutkin ovat vaikeita. Ahdistaa, pelottaa, tekee mieli purra ja viiltää. En ole uskaltanut puhua itsetuhoisista ajatuksista. Muutakuin sen, että mörön ajatukset tuovat jollain tapaa turvaa. Vaikka ne ajatukset ovat kamalia.
Onneksi ensi viikolla on vain kaksi työpäivää. Tuntuu jotenkin niin raskaalta, kun joutuu pinnistelemään. Ttl oli soittanut mtt:n psykiatrille, ttl haluaisi ymmärtääkseni jonkun lääkkeen masennukseen. Miten sitten kävisi? Ei mua voi enää pelastaa. Kohta tulee talvi ja vedet jäätyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥