En tiiä uskaltaako tänne kirjoittaa. Otin keskiviikkona liikaa lääkkeitä. Välillä tuntui että verenpaine laski niin, että en tuntenut sydämen lyöntejä. Välillä sydän hakkasi taas liikaa. Pistin nukkumaan, oksennusämpäri vierellä. Heräsin seuraavana päivänä huonoon oloon ja sydän hakkasi kovaa. Illasta piti ottaa proral tykytyksiin, se auttoi ja sain käytyä kaupassa.
En oo kertonut asiasta kellekään, paitsi yhdelle kaverille. Kaveri ehdotti lääkäriin menoa mutta en lähtenyt. Mitä se hyödyttäisi, en kuollut, otin liian vähän lääkkeitä. Mutta tarpeeksi paljon, että tuli huono olo ja jollain sairaalla tavalla yliannostus helpotti oloa.
Huomenna tulee liikkuva avohoito kotikäynnille ja pohdin, uskallanko kertoa. Viimeksi jouduin osastohoitoon mutta ei sekään loppujen lopuksi pelasta tilannetta. Ei mua voida auttaa.
Tekis mieli viiltää ja vetää kännit. Syödä ittensä niin täyteen, että tulee huono olo. Päivät sekoittuvat, ei tunnu siltä että tänään olisi perjantai. Mun päivät ovat joka päivä samanlaiset, ne sekoittuu eikä mitään värejä ole.
Tälle päivää oon saanut vaihdettua päivävaatteet ylle, pestyä hampaat ja syötyä. Edes iltapäivän kahveja en jaksa keittää, vaikka ennen pää tuli kipeäksi jos ei saanut riittävästi kofeiinia. Makaan vaan joko sängyssä tai sohvalla, tuijottaen välillä seinään ilman ajatuksia. Nyt vain pakkoajatukset ovat vaivanneet ja nekin liittyvät kuolemaan.
Miks mun elämä on tälläistä, en jaksa enää. No sainpahan kirjoitettua, se vähän helpottaa vointia.
Et hyvää uutta vuotta vain.
