Tahdon sinne missä ei satu

suoneni pursuavat innostuksesta

laittaesani ensihoitajan hoitolaukun selkään 

selässä painoa kymmenen kiloa

paareilla makaa tyttö 

katson vastapään tyttöä silmiin ja sanon "yksi, kaksi kolme" 

ja nostamme tytön ilmaan 

vetäjä kysyy onnistuisiko tämä läpi marjametsän

"onnistuu"

vetäjä kysyy entä jos potilas painaa sata kiloa

"onnistuu" 

tässä kohtaa voisi kuvitella että dissosioisin rajusti
mutta minä keskityn vain siihen
että saan nostettua paarit niin ettei tyttö tipahda maahan

tunne vain vahvistuu, miten minä voisin olla perustason ensihoitaja
haluan jatkaa äidin ja isäpuolen jalanjäljissä
kun muut menivät normaalilla autolla päivähoitoon
äiti vei minut ja veljen ambulanssilla hoitoon ennenkuin hän lähti töihin

tämä päivä on väsynyt mutta onnellinen päivä. 12 tunnin reissu ja silti tekisi mieli lähteä lenkille. 

en ymmärrä miten hyvässä kunnossa voin olla.

missä oikeasti kaikki ne inhottavat tunteet ovat?

olin yksin kahviossa vaikka kuinka kauan enkä ahdistellut 

ryhmäkeskustelussa sain muut nauramaan, viimeksi olin hiiren hiljaa 

psykologian testeissä (kesto 2,5h) jaksoin olla koko ajan skarppina 

psykan edessä pystyin olemaan oma itseni 

tuntuu vain niin hyvältä olla kiinni elämässä.

elämässä jonka tunsin menettäneeni 

onneksi olin pelkuri 

onneksi olen hengissä 

lupaathan sinäkin siellä

että vaikka miten kaadut 

nouset aina ylös