"Jotenkin jännittynyt fiilis, enkä tiedä miksi. Jännittää ja ahdistaa samaan aikaan. Kuin joku kutittais olkapäitä, en haluais olla elossa. Haluaisin pois. Emmätiiä, sekava olo..
Ei tiedä miten päin olla, väsyttää.. Tulevaisuus tuntuu sumealta. Semmoiselta harmaalta alueelta, tulevaisuus on olemassa, mutta ei mulle.
Ei varmaan ois pitänyt tissutella kolmena peräkkäisenä iltana, nyt se kostautuu; oma olo on kuin heikko jää, se rikkoontuu hetkenä minä hyvänsä. Jospa tää menee ohi.
Silleen kuitenkin rauhallinen fiilis, mutta silti ei. Hetkenä minä hyvänsä... apua. En oo oma itteni. Tekis mieli viiltää ja jäädä maahan makaamaan, unohtua siihen.."
16.7.18
Tänään itkin pitkästä aikaa. Tai "itkin", kyyneleet nuolivat poskipäitä, kun mietin jäähyväiskirjeen kirjoittamista. Sitä jotenkin valuu entistä syvemmin mustaan aukkoon, kun päivänmääräkin alkaa pyöritellä. "Sitten reissun jälkeen.."
En muista miten handlasin nää tilanteet nuorempana, kerroinko avoimesti suunnitelmita ja jos kerroin, niin miten tarkasti? Kerran osastolla hoitaja sanoi, et "jos haluaisit tappaa itses niin oisit jo tehnyt sen" Muistan sen kommentin vieläkin, eikä enää oikein kiinnosta puhua asiasta kellekään.
En muista missä tilanteissa osaston ovi naksahti takana kiinni, mutta mulla ei ole enää mitään menetettävää. Jotenkin tän päivän aikana se kirkastui.
Oon vähän kahen vaiheilla, otanko tänään Imovanea. Eilisestä asti oon pyöritellyt myrkytyksen mahdollisuutta ja tänään ajatuksia kuten "sun lääkäri haluaa myrkyttää sut" sun lääkkeet on myrkytettyjä" "ne vaan kiusaa sua" tunkeutuvat päähän. Niitä ajatuksia "kuunnellessa" tiskasin, se oli vaikeaa, sillä kädet rupesivat tärisemään. Jotenkin se ajatus vaan vahvistui, kun totesin että lääkäri tosiaan määrää myrkkyä. Hetken mietin, että lopetan mtt:ssä käynnin.
Tarvitsen tekemistä,mun tarvii päästä pois näistä piireistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥