Sairauden monet kasvot
Liian monta taistelun hetkeä olla viiltämättä, se katkesi. Itku pääsi, en kelpaa tälläisenä kellekään.
Hetkeä myöhemmin iloisena puistossa, kukaan ei saa koskaan tietää.
Jotenkin turhauttava olo, oon turha.
En uskalla katsoa haavoihin, haluan pois. Ensi viikko on viimeinen sairaslomaviikko, saa nähä miten käy.
Tää kesä on ollut vain niin vitun pitkä ja raskas, vaikea uskoa miten tähän pisteeseen oon joutunut. Stressaa ja itkettää.
Ei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Eikä tässä tekstissä ole mitään järkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥