Tahdon sinne missä ei satu

Aloitan kirjoittamaan, pyyhin kirjoitetut tekstit pois. Tuntuu, että ei ole mitään kirjoitettavaa. Ahdistaa, aamulla oli taas se omituinen ja outo olo, koin että minun ja maailman välissä on aita, enkä pääse kosketuksiin minkään kanssa.

Olen valvonut öisin, aamulla väsyttää. Pelottaa. Tenoxin resepti uusittiin, vaikka sen piti olla väliaikaista, lyhyt apu. No tässä sitä mennään.

Ahdistaa, purin itseäni käteen ja sormiin ja kun myöhemmin iltapäivästä tein ruokaa, päähäni tuli ajatuksia  miten puremat ovat demonin aikaansaamia, minua puri demoni. Olin silloin tekemässä eväitä töihin, nyt katson demonin aikaansaamia jälkiä. Toivottavasti töissä kukaan ei huomaa. 

Olen jotenkin osannut jo olla iloinen ja odottavainen tulevan lomamatkan suhteen, pelkään vain psyykkeen leviämistä. Lomamatkan jälkeen kaikelle on ihan sama, ennen lomaa haluan kaiken olevan edes jotenkin hyvin. Edes jotenkin ok.

Ehkä huomenna kaikki on paremmin. Lenkillä jouduin tekemään oikoreitin kotiin, koska vähän pelkäsin edellä lenkkeilevää, tunsin, että se hyökkää minun päälleni, jos ohitan hänet. 

Mut ehkä huomenna kaikki on paremmin. Olen miettinyt, pitäisikö ottaa mtt:ssä esille lääkitys. Olen kuitenkin voinut ihan ok, tekis mieli lopettaa lääkitys. 

Olen oppinut aikaisemmista tempuista, että ilman lupaa en lähde säätämään, tai ainakin yritän keskustella asiasta etukäteen. Mahdollinen lihoaminenkin kuumottelee, aikasemmin Seroquelista turposin, varsinkin keskivartalosta aika jumalattomasti, en halua sellaista enää. 

Ehkä tämä tästä, ehkä minullekin on luvattu lupa olla onnellinen.