"Sit mulla tulee sellaisiakin ajatuksia kuin 'minä haluan tappaa itseni'"
"Siis sulla tulee ajatuksia et haluat tappaa itsesi?"
"Niin, joo, haluan tappaa itseni "
Ei tainnut edes ilmekään värähtää, mutta nyt se on sanottu mtt:ssa ääneen. Sain ehkä hitusen verran pidättää ja koota itseäni, etten olisi alkanut kyynelehtimään.
Nytkään ei edes itketä. Aamulla taisin tirauttaa pari kyyneltä ahdistuneen viiltely- session jälkeen, mutta vain pari. Viilsin eilenkin, eikä sekään saanut itkemään. Vähän vain kyynelehdin.
Jotenkin ne viillot ovat kauniita, nättiä punaisia jälkiä.
Jotain olen teinivuosilta oppinut: ei käsiin, eikä jalkoihin. Inhoan omaa vatsaani, enkä tule näyttämään sitä kellekään. Päinvastoin, tunnen jopa oikeutusta, että saan tuhota vihaamaani kehonosaani, vatsaani.
Mikä hitto minua vaivaa, en tunne olevani masentunut. Olin töissä tehnyt mokan, sekään ei jaksa kiinnostaa, reagoin siihen nauramalla, kun sain asiasta kuulla.
Mtt:ssa kerroin huoleni omasta voinnistani. Huolestuttaa, milloin vointi romahtaa. Olen sinnitellyt lomamatkan takia, mutta mitä sen jälkeen tapahtuu? Olen alkanut tupakoimaan ja tänään taas äänet huusivat, en jaksanut niihinkään reagoida sen kummemin. Korkeintaan olisin vastannut takaisin.
Ehkä tää vointi korjaantuu, kun alan syömään paremmin ja liikkumaan enemmän: en olisi laiska paska, mitä nyt olen. Jos vain nappaan itseäni niskasta ja leikin kiinnostunutta, niin ehkä elämän värit syttyisivät koreilemaan, eikä kaikki olisi niin harmaata ja mustaa.
Ehkä.
Mut huomenna mennään töihin ja ollaan niinkuin kaikki muut. Energisiä, vastuullisia aikuisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥