"Mä oon kyllä huolissaan sun jaksamisesta. Ja voinnista"
Pääni päällä majailevat pilvet tummuvat entistä mustemmiksi. Pelottaa. Tekotapa on nyt selvä, päivänmäärä puuttuu. Se päätös ohjaa nyt koko elämää. Se ohjaa ajatuksia, kuin valmistelisin itseäni kuolemaan.
Mustelmat ovat aika järkyn näköisiä. Ne näkee niin selvästi. Tein niitä lisää, toivottavasti ne kerkeäisivät haalistua ennen matkaa.
Paitsi mitäpä väliä niilläkään on. Ei äitille tulis yllätyksenä jos se näkis jäljet. Oha sitä ennenkin.
Aamut ovat vaikeita. Olen niiin väsynyt. Aamukahvinkin juonti on vaikeaa, kun katse lasittuu tuijottamaan yhteen kohtaan.
Sanon kun en muutakaan keksi: jospa tää tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥