En päässyt tänään mtt:n. Jo aamulla oli tunne, että ei tästä tuu mitään, ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Seuraavat tunnit ravasin tupakalla, edes sitä ei onnistu lopettamaan.
Jospa tämä ilta toisi jotain helpotusta, ei liikaa alkoholia, mutta silleen sopivasti. Äänet ovat kadonneet risperidonin noston seurauksena, mikä on hyvä, en jaksa mitään ylimääräistä nyt. Joku ääni mussa sanoo että lopeta lääkkeet, mutta ehkä huomenna.
Tuntis nyt vaan jotain. Vittu. Mihin mun tunteet katosi? Milloin lopetin uskomasta itseeni ja tulevaisuuteen, siihen että kyllä mun jalat kantaa lasinsirpaleiden päälläkin. Nyt ne eivät tahdo jaksaa kantaa, en jaksa tätä elämää, haluan pois.
Tällä viikolla multa kysyttiin, aionko hakea ensi vuonna uudelleen yliopistoon opiskelemaan. Ehkä. En mä tiedä onko mulla unelmia enää. En mä tiedä, jaksaako näillä voimilla valmistautua valintakokeisiin. Vastasin kyllä, samalla kun tunsin että ei minulla ole tulevaisuutta.
Itkettäs, mut itku ei tuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥