"Sä oot liian tiukilla nyt. Kirjoitan sulle saikkua".
Montakohan viikkoa sitä jaksoi, kunnes seinä tulee vastaan jaksamisen kans. Kaks viikkoa töissä ja heti saikulle. Ei tästä elämästä tuu mitään. Lääkäri kysyi miten menee, purskahdin itkuun. Sattuu. En minä uskalla puhua itsetuhoajatuksista. No tällä kertaa joku voima mussa pakotti siihen ja lääkäri soittaa mtt:n lääkärille. Ei se vastannu, mut aikoi soitella perään. Nyt saan päivystää puhelinta ja hyvällä tuurilla lääkäri soittaa.
Meinasin jo bussissa hajota kyyneliin. Jouduin pidättämään hengitystä ja katsomaan kauas kaukaisuuteen.
Alkaa vaan raja tulla vastaan kaikkien näiden ajatusten ja olojen takia. En saa ees nukutuksi kun töihin meno ahdistaa. Sinne on niin raskasta mennä. Ja olla siellä. Loppupäivä meneekin levätessä. Koko elämä lipuu ohitse, äiti anna anteeksi, et sinä minusta tälläistä kasvattanut.
Tekis vaan mieli ottaa yliannostus ja kadota maailmasta. Voisinpa lopettaa vaan hengittämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥