"Neljä vuotta sitten mun papereihin lätkästiin "vakava, psykoottistasoinen masennus"-diagnoosi. Nyt tänään, neljä vuotta myöhemmin ja kaiken sen paskan jälkeen psykiatrian erikoislääkäri katsoo silmiin ja sanoo "Sä oot Niina parantunut, sä et täytä yhtäkään kriteeriä" Jumalauta, heitän kyllä voltin! Enää mikään ei tule mun tielle."
Noin kirjoitin facebookkiin viisi vuotta sitten. Ja missä pisteessä nyt ollaan? Jep, uuni tuore diagnoosi taskussa, vasta kotiuduttu osastolta ja sairauslomalla.
Äiti tuli kylään ja vihdoin saatiin siivottua mun asunto. Oon viimeksi siivonnut viime vuoden puolella. Äiti siivosi kerran tän kämpän kun olin osastolla. Kesti kolme tuntia siivota tää kämppä.
Siinä välissä kävi liikkuva avohoito kylässä. Äiti kertoi niille, et mun ainut ystävä muutti toiselle paikkakunnalle. Se nostatti kyyneleet silmiin ja sain hetken pidätellä etten päätyisi itkemään. On mulla yks ystävä tällä mun paikkakunnalla, mut me nähdään ehkä kerran puolessa vuodessa.
Nyt makaan sohvalla ja on ihanaa, kun koti on puhdas. Mietin vain mieli maassa äitiä, miten se pärjää kun isäpuoli on ryypännyt koko päivän. Miten yksinäiseltä äidistä tuntuu.
Sillä mä tunnen oloni tosi yksinäiseksi. Pidän tv:tä päällä vain sen takia, ettei olisi hiljaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥