Miten tästä olosta pääsee eroon?
Miten masennuksesta parannutaan? En muista enää.
Ei vaan jaksais enää. Haluaisin olla iloinen, reipas. Haluaisin, että jaksaisin mennä aamulla salille ja siitä töihin.
Tuntuu niin tuskastuttavalta, kun en löydä hyvänolon tunnetta mistään. Kävin tänään äidin kanssa melkein tunnin lenkillä. Missä hyvä fiilis? Ei missään. Ei se lenkin aikana mistään hypännyt päälle. Teki mieli vaan luovuttaa, koska kunto on huonontunut.
En vaan jaksais tätä enää. Kävin eilen kämpillä nopsaa ja näin ulkona, et joku siirsi mun verhot kiinni. Katsoin hetkeksi muualle, ja verhot oli edelleen auki, silleen miten jätin ne.
Koko juhannuksen olen ollut varma, että taivas lähettää viestejä mun uniin. Hyvä että ei ole päässyt itku, kun herään aamulla. Haluan niin kovasti takaisin unimaailmaan. Siellä on kaikki uudet ystävät. Odottaakohan ne minua taivaassa, pitäisikö minun mennä? Siellä oli minun 17 vuotiaan Niinan Katarina-ystävä. Näin Katarinasta unta, kun olin 17-vuotias. "Mun pitää mennä" Katarina sanoi mustanvärinen kissa sylissään, sitten Katarina hukutti itsensä ja kissansa. Mun silmien edessä.
Mietin jo silloin, minne ne menivät. Näiden vuosien jälkeen olen kai löytänyt vastauksen. Katarina meni taivaaseen, nyt se unien kautta yrittää olla minuun kontaktissa. No ei siitä sen enempää.
Kotona oli haastavaa väistellä tomaattia ruoassa, en halunnut, että jään kiinni harha-vammailusta. Tuli sellanen fiilis, et ihan kuin äiti kiinnittäisi mun käytökseen ja puheisiin enemmän huomiota. Äiti kääntyy katsomaan useammin ja jää tuijottamaan. En ole uskaltanut kysyä, että miksi jäät tuijottamaan, koska pelkään vastausta.
Ehkä herään joskus, ja tämä on vain pahaa unta. Haluan vain tän olotilan helvettiin, haluan polttaa sen ja talloa tuhkaksi. Koska tämä ei ole mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥