Tahdon sinne missä ei satu

Pääsiäinen menee osastolla. En saanut lomia, en edes lyhennettyä päivälomaa. Ei mua lääkäri tavannut, vaan luottaa hoitajien kirjauksiin. Mun omalääkäri ei ollut tänään ees paikalla, mikä tympäsee, sillä ootin koko viikon, että pääsen lääkäriä näkemään. En päässyt edes toiselle lääkärille.

Oon kuulemma itsetuhoinen ja psykoottinen. Kotona pitäisi olla koko ajan joku mun seurana, yksin ei saa päästää minnekään. Se ehkä sattuu sisimpään hieman. Miten mun tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että vointi on niin huono, että en saa olla yksin? Milloin tää muuttuu paremmaksi? Oonko vielä kesälläkin täällä?

Lääkäri määräsi Zyprexaa tarvittaviin lääkkeisiin. Oon nyt tähän päivään mennessä sitkutellut Propralin avulla, mutta Propral ei koosta ajatuksia, vaan se auttaa vain somaattisiin oireisiin. Zyprexaa menee muutenkin illassa 10mg, niin mietin miksi sitä annetaan myös tarvittavana.

Oon myös hieman pettynyt hoitajien käytökseen. Kerroin tänään hoitajalle, et mulla on yliluonnollisia kykyjä: voin vaikuttaa seinäkellon sekunttikellon vauhtiin. Hoitaja kysyy lieköhän tuo totta, vastaan joo ja hoitaja sulkee oven perässään.
Lisäksi ulos pääseminen on kiven alla. Milloin pitää odottaa, milloin kysyä iltahoitajilta, milloin vastaus on "en tiedä, katsotaan". Miksi lääkäri ylipäätään myöntää ulkoiluluvan, kun sen toteutuminen on niin haastavaa?

Ens viikolla on pään magneettikuvaus. Onko kellään kokemusta? Kerta on mulle ensimmäinen ja se meinaa jännittää.

Oon ollut jo kolme viikkoa osastolla. Kohta tulee kuukausi täyteen, enkä vieläkään oo kotikuntoinen. Miks mun vointi romahti, vaikka oon syönyt lääkkeeni?